Askel askeleelta kohti kevättä ja kesää

Tässä sitä mennä porskutetaan eteenpäin. Viimeisien viikkojen aikana on tullut hypättyä lääkärissä enenmmän kuin ikinä ja oikeastaan mitään selkeää syytä mun kurkku/keuhkovaivoille ei ole löytynyt. Viimeisin epäilys on pitkittynyt keuhkoputkentulehdus ja siihen auttavat astmalääkkeet on nyt käytössä. Vähän niistä luulen kyllä olleen apua ja toivottavasti oireet häviää kokonaan seuraavien päivien aikana. Paljon ollaan menty eteenpäin, jos vertaa esimerkiksi jouluna vallinnutta olotilaa. Silloin pelkkä rappusten nouseminen sai mut haukkomaan henkeä ja oli siis kaikkea muuta kuin kivaa. Kunnossa en ole vieläkään, mutta luojan kiitos pystyn jo melkein normaalisti treenaamaan. Tehoja ei vielä pysty normaalisti tekemään, mutta pienissä pätkissä niilläkin koitetaan kroppaa herätellä ja ärsyttää. Ärsyttävintä tässä sairastelussa on oikeastaan ollut se, kun ei varmuudella tiedetä mikä mua vaivaa. Epätietoisuus ei ole koskaan kivaa.

Juoksulenkillä lumisateessa ja kerrankin pihalla. Todella paljon tulee olosuhteiden pakosta treenattua sisällä, mutta joskus on huippua käydä ulkoiluttamassa itseään ja päänuppiaan raikkaassa ulkoilmassa =)

Juoksua on nyt ollut melko vähän, juuri sen verran, että vire säilyy. Hiihtänyt olen jonkin verran. Meillä on täällä Vammalassa 900m hiihtolenkki ja sitä olen tahkonnut ympäri enemmän tai vähemmän. Viime viikonloppuna hiihdin yhteensä  63km, joten liki 70 kierrosta siinä taisi tulla. Sisukasta, joku mulle tuumasi, mutta lieneekö kuitenkin silkkaa hulluutta. Kai siinä oli molempia sopivassa suhteessa =) Hyvä fiilis kuitenkin tuollaisen rupeaman jälkeen, vaikkakin jossain kohtaa meinas hermo mennä...

Hymy herkässä 36km hiihdon jälkeen.

Pyörällä olen tehnyt ehkäpä kovimpia treenejä ikinä. Valmentajallani on sellainen spesiaalitreeni, jolla saadaan kirjaimellisesti puristettua kaikki mehut naisesta irti. Lyhyt, mutta sitäkin armottomampi treeni. Tykkään niistä, vaikka samaan aikaan tiedän, että koville siinä joutuu joka kerta. Hullua, joku varmasti ajattelee. Tää urheilu, ja sen tuoma hyvä olo on kuitenkin niin mahtavaa, että sen varjolla sitä on valmis kiusaamaan itseään monta kertaa viikossa. Viimeisiä kovia vetoja vedät lähes kyyneleet silmissä ja NAUTIT siitä. Ihan kamalaa ja mahtavaa samaan aikaan =)

Uskon, että näillä treeneillä on suuri merkitys kesän riennoissa. Voimaa tulee reisiin ja hapon sietokyky kasvaa. 

Pyörätreenin päälle oon lähes joka kerta juossut, jotta jalat eivät jäisi ihan jumisiksi pyörällä pyörittelyn jälkeen. Todella kiitollinen siitä mahdollisuudesta, että vaihtotreenit onnistuu omassa takkahuoneessa. Ja kiitollinen siitä, että lapseni ymmärtää miksi äiti treenaa ja antavat siihen mahdollisuuden <3

Jälleen treenin jälkeen onnelliset naiset =)

Uinti sujuu jo hyvin. Tekniikka on hallussa todella hyvin ja on iskostunut jo ikäänkuin selkärankaan. Toista se meno oli vielä reipas vuosi sitten, kun likimain upposin kuin tukki pohjaan =) Hieno tunne, kun näinkin vanhana oppii vielä uusia temppuja. Ja valmis uimari en vieläkään ole. On hienoa, kun saa joka kerta opetella jotain uutta. Itsellä on valtava halu kehittyä kokoajan paremmaksi ja paremmaksi. Haaveissa on vielä joskus opettaa näitä ja muita liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä asioita sitä haluaville ihmisille ja siksi nämä pitää olla itsellä niin hyvin hallussa, ettei tarvitse epäröidä. Sitä mä haluan ja aion sen jossain kohtaa toteuttaa =) Unelmistaan on pidettävä kiinni, näin olen päättänyt. Se, onko minusta siihen on mulle vielä arvoitus. Kovasti oon jo saanut kannustusta, mutta alaskin on ammuttu jo ja kovaa...

Tänään ohjelmassa oli pitkästä aikaa kiihtyvää juoksua, jota oonkin kaivannut paljon. Aurinko paistoi ja ilma oli muutenkin sopivan leuto. Juoksu kulki ihan kivasti ja vauhdillakin pääsin hieman jo leikkimään. Pehmeä lumi oli hieman ärsyttävä, koska siinä ei nasturitkaan pidä. Jokaisella askeleella tossu siis ikäänkuin falskaa ja energiaa kuluu hukkaan. Silti oon todella tyytyväinen tämänpäiväiseen ja määrääkin kertyi loppuverkkoineen liki 20km. 

Eteenpäin hiljalleen sano mummo lumessa =)

Haastavaa tämä arki edelleen on. Aikataulutusta ja miettimistä päivästä toiseen. Lapset harrastaa ja etenkin näin talviaikaan hiihtokauden ollessa parhaimmillaan, joutuu meidän perhe aikatauluja miettimään melkoisesti. On kisareissuja, kun vanhempi tyttösemme hiihtää jo tosissaan kilpaa. Venymistä ja paukkumista se vaatii, hyppäsimpä viikolla yhtenä aamuna jo 5.30 fillarin selkään. En silti valita, on mahtavaa kun on toimintaa, mutta olisi se ihan mukava, jos viikkoon osuisi edes yksi vapaa ilta...sitä odotellessa =)

Mieli on tällä hetkellä melko hyvä. Luonteeltani olen sellainen streessaaja, joten sellaista hetkeä ei varmaan tulekaan, että mieli olisi täysin rauhallinen. Sitäkin yritän harjoitella. Odotan sitä hetkeä, kun saan täysin oireettomasti treenata ja nauttia tekemisestä. Mielessä siintää myös pyöräleiri, jonne lähden huhtikuussa ilman perhettä. Ainutlaatuista, mutta samalla haikeaa sillä en ole ollut lapsista erossa kolmea yötä kauempaa. Nyt on kuitenkin se aika, jolloin on tehtävä tietynlaisia uhrauksia ja katsottava mihin rahkeet riittää. 

Tällaisia pohdintoja tähän sunnuntai iltaan. Ajatuksia olis vielä paljon enemmänkin, mutta jätetään seuraavaan kertaan myös jotakin. Vielä edessä on pyykkien viikkausta ja tulevan viikon aikatauluttamista. Ja kello ei ole kuin ilta yhdeksän =) 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni!

Ja kuinkas sitten sattuikaan...

Niinpä niin, aikaa viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt aivan liian kauan. Luulin jo jossakin kohtaa tervehtyväni, mutta toisin kävi. Koko syksyn oon kärsinyt mystisestä kurkku / ruokatorvi kivusta. On otettu yhtä jos toista testiä ja mitään syytä ei ole löytynyt. Viimeisimpänä epäilynä on nyt refluksitauti, johon mielestäni oireeni melko vahvasti viittaavat. On ollut kurjaa niin fyysisesti kuin henkisestikin, vaikka joku jo kehtasi väittää, että tämä olotila taitaa olla henkisellä puolella. Joopa joo sanon minä. Urheilijana oon oppinut tuntemaan oman kroppani kohtailaisen hyvin, ja uskallan väittää, että minä jos kuka tietää parhaiten, jos jokin on pielessä.
Tässä syksyn mittaan on tullut myös hyvin hyvin selväksi se, kuka oikeasti välittää <3 

Viimeisen päivityksen jälkeen ollaan käyty pariin otteeseen Rukallakin. Ensimmäisellä kerralla saatiin mun vanhemmat mukaan. Sillä oli mulle tärkeä henkinen merkitys. Pääsin hiihtelemään sen mitä pystyin ja mieheni sai pientä apua raksalla. Mitään en tuolloinkaan pystynyt tekemään kunnolla, vaan lähinnä hiihtelin ja nautiskelin lumisista maisemista.

Nautin jokaisesta metristä minkä pystyin hiihtämään.

Reissu oli lyhyt ja itsenäisyyspäivänä ajeltiinkin jo kotiin. Kotiintullessa olotila oli edelleen samanlainen, mutta jotenkin jaksoin tsempata ja ajatella, että ei tää voi kauan enää kestää. Toisin vain kävi. Yritin sinnitellä joitakin treenejä, mutta eipä se kovin kaksiselta tuntunut.Pyörää pyörittelin lähinnä henkisen hyvinvointini vuoksi, kun sykkeitä ei oikein uskaltanut nostaa. Kerran kävin kokeilemassa hieman kovempaa treeniä Nokialla ja siinä se sitten olikin. Seuraavana aamuna olotila oli niin kamala, että lepoa oli tiedossa. Joulu alkoi lähestyä hurjaa vauhtia ja joulufiilistä ei ollut lainkaan. Mikään ei huvittanut, ei kai, kun suuri osa mun elämästä oli "poissa". Treenaaminen on mun intohimo ja kun sitä ei ole, en ole minä. Valitettavasti. Tätäkään asiaa ei ihan kaikki jostain syystä ymmärrä, mutta olen elämäni aikana oppinut sen, että se on ihan sama mitä muut ajattelevat. Et kuitenkaan pysty elämään niin, että se kaikkia miellyttäisi, eikä niin pitäisikään.

Ennen joulua huilasin liki 2 viikkoa. Mulle erittäin pitkä aika. Olisi ollut hyvää aikaa tehdä jouluvalmisteluita, siivoilla ja leipoa. Ei innostanut. Pakon sanelemana sain kuin sainkin jotain aikaiseksi, mutta en nauttinut tekemisestäni lainkaan. Joulu kuitenkin tuli vaikken joka nurkkaa puunannutkaan ja aattoa vietettiin tänä vuonna mun vanhempien luona. Aattoaamuna kävin tekemässä ensimmäisen juoksulenkkini sitten ties ikuisuuden ja vauhti ei paljon reippaasta kävelystä poikennut. Se oli silti iso hyppäys mulle ja henkisesti teki todella hyvää. Joulupäivänä toteutin saman kaavan, tosin juoksin muutaman kilometrin enemmän. Olo oli mikä oli, mutta ei juuri hullummaksi muuttunut vaikka lenkillä kävin. Tapanina testailin hieman vauhtia trainerin selässä ja muutamia kovia vetoja sain aikaiseksi. Tiedossa olisi viikko pohjoisessa ja halusin olla edes jonkin verran terve ja pystyä jotain tekemäänkin.

Joulukuun 27. päivä suunnattiin taas auton nokka kohti Rukaa ja lumisia maisemia. Kelit näytti säätiedotuksien mukaan loistavilta ja sitä ne olivatkin. Mukana meillä oli reissussa mun kummityttö, joka kilpailee ampumahiihdossa ja hiihdossa ja näin ollen mullakin oli mahdollisuus käydä treenaamassa. Paljon hiihtelin omien tyttöjeni kanssa siten, että isomman likan tahdilla mentiin ja minä tulin perässä Thulen reki vedossa. Loistava keksintö. Riittää hieman hiljaisempikin vauhti ja sykkeet nousee silti!

Tyttö trio ladulla =)

Yhtenä päivänä ajeltiin Kuusamoon ja pääsin uimaan ihan hyvän uintitreenin. Kurkku tuntui joka päivä, mutta ei edelleenkään muuttunut hullummaksi kovien treenien jälkeen. Omituista, sanoi jo yksi lääkärikin. Niin minustakin on. Reissu onnistui vallan loistavasti, sain hiihdeltyä, juostua ja uitua.  Huonomminkin voisi olla.

Nyt ollaan oltu muutama päivä etelässä ja minä jo ehtinyt käydä Turussakin yönyli reissussa hyvän ystävän kanssa. Käytiin uimassa Impivaarassa ja päästiin nauttimaan 50m radasta. Huippuhyvä uintitreeni ja sen päälle pään lepuuttamista mitenkäs muutenkaan kuin shoppaillen, rauhassa kahvia juoden ja muuten vaan oleillen. Tuli kyllä hyvään väliin tämä reissu. Tästä ei enää voi olla kuin yksi suunta ja sen ON OLTAVA ylöspäin, kiitos =)