Duathlonin SM-Kultaa

Otsikon mukaiset karkelot käytiin sunnuntaina 11.9. Nastolassa, Pajulahden vaativissa maastoissa. Itse osallistuin Duathlon kisaan ensimmäistä kertaa ja melko luottavaisin mielin. Luottavaisin siksi, että tiesin oman vahvuuteni juoksijana ja pyöräkin on kulkenut tänä kesänä ihan mukavasti. Väen paljoutta tuolla kisoissa ei ollut, mutta voitto on aina voitto ja pöydällä koreilee nyt kultainen mitali.

 
Kisaan valmistautuminen aiheutti omat haasteensa, koska mieheni oli reissussa Pohjoisessa ja minä yksin lasten kanssa. Samalla päivälle kun kisa oli, osui myös vanhemman likan hiihtoleiri Ellivuoressa. Onneksi on olemassa ystäviä, jotka pelastivat tässäkin tilanteessa ja noutivat likan jo lauantaina illalla yökyläilemään ja huolehtivat sunnuntain. Kiitos! Jäljellä oli silti vielä pienempi likka, jonka ajoin sunnuntaina aamulla aikaisin mummilaan ja jatkoin matkaani siitä kohti Nastolaa. Melkoista säätöä siis jo pelkkä lähteminen. Pyörän renkaat sentään jo osasin täyttää ja pakata sen autoon =)
Normaalista kisareissusta tämä poikkesi myös sillä tavalla, että matkustin yksin. Ei ollut ketään, kenelle panikoida ja höpötellä muuten vaan. Jouduin käymään oman pääni kanssa henkistä taistelua jo heti alkumatkasta, kun epätoivo meinasi iskeä. Yksin kun matkustaa, omat ajatukset pyörii päässä ja sitä alkaa liikaa miettimään mitä tuleman pitää. Väänsin kuitenkin radiosta voluumia isommalle ja siinä se matka sujui lauleskellessa ja popitellessa.

Nastolaan saavuin hyvissä ajoin ja ehdin pikaisesti tutustumaan reitteihinkin valmentajani Markon kanssa. Jälkeenpäin Marko kyllä kertoi ajeluttaneensa mua reitillä sen takia, että havaitsi mussa hieman panikointia ;) Myönnän, olin vähän paniikissa ja itseluottamuskin oli kateissa. Ehkäpä tuo pieni ajelu rauhoitti mua ja piti ainakin ajatukset hieman toisaalla.

Lähtö lähestyi ja koko joukko asettui lähtöviivalle edessään 6,6km juoksu, 37km pyöräily ja 6,6km juoksu. Juoksureitti oli osittain maastoreittiä ja osittain asfalttia. Löytyi ylämäkeä ja alamäkeä. Juoksu lähti pienestä paniikista huolimatta rullaamaan ihan hyvin, keli oli lämmin ja melko painostava. Edelläni juoksi 5 miestä ja tämä asetelma säilyi ensimmäiseen vaihtoon asti. Juoksuvauhti oli tämän ensimmäisen juoksun osalta n.3.54min/km. Nopeasti kypärä päähän ja kenkien vaihto ja juosten kohti paikkaa, missä pyörän päälle sai nousta.

Jalat olivat melko tönköt reippaan juoksun jälkeen, mutta omaan tahtiin lähdin pyörittelemään ilman sen suurempaa stressiä. Melko nopeasti huomasin, että mäkeä pukkaa eteen yksi toisensa jälkeen ja voimat alkoivat jotenkin uupua. Tähän kisaan olin varustautunut energiageelillä, jonka päätin napata jo reilun 5km:n pyöräilyn jälkeen. Maku ei ollut kaksinen, mutta ajattelin, että tämän kestää ja pian on taas virtaa. Vettä päälle ja lisää vauhtia. Pyöräily sujui lähes ongelmitta loppuun asti, miehiä meni ohi, mutta ajattelin, että pian ne tulevat juoksuosuudella selkä edellä vastaan. Ketjut hyppäsivät kerran pois rattaalta ja ehdinkin jo kirota, että tähänkö tää nyt kaatuu, mutta onneksi ne menivät melko nopeasti takaisin. Huh! Vihdoinkin, kymmenien raskaiden ylämäkien jälkeen edessä häämötti Pajulahden jäähallin piha ja pääsin vaihtamaan lenkkarit jalkaan. Keskivauhti tuolla mäkisellä reitillä oli n.34km/h. Ihan jees!

Juoksu tuntui ihan kaamealta raskaan pyöräilyosuuden jälkeen. Edessä, kuitenkin melko kaukana häämötti muutama selkä ja ajattelin jo, etten saa niitä mitenkään kiinni. Juoksu lähti kuitenkin rullaamaan jollain tasolla ja selät alkoivat lähestyä. Ensimmäinen, toinen, kolmas ja taisi neljäskin selkä jäädä taakse. Jes! Vaikka ohitettavat olivatkin miehiä, eikä heidän ohittaminen vaikuttanut mun sijoitukseen, siitä sai kuitenkin sen verran aina lisäbuustia, että jaksoin runtata juoksuosuuden kohtuullisesti loppuun asti. Maalisuoralla vielä kunnon loppukiri ja asiaan kuuluvat tuuletukset. Voittajana maalissa. Väsynyt, mutta onnellinen, sillä menneisiin viikkoihin on mahtunut paljon surua ja stressiä. Jälkimmäisen juoksun keskariksi tuli n.4.06min/km. Tähän täytyy siis olla tyytyväinen.

Kisan jälkeen oli helppo hymyillä =)

 

Parivaljakko, josta kuullaan vielä...

Kotimatka oli pitkä, taas yksin ja olo oli tietenkin kisan jälkeen melkoisen levoton. Nälkä ja väsykin vaivasi ja toki oli jo kiire kotiin lasten luokse. Reissu oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja ensi vuonna ehdottomasti uudelleen! Nyt oonkin ottanut tosi iisisti, jotta kroppa on valmiina kun aletaan taas oikeesti reenaamaan. Toivon, että syksy pysyisi tällaisena kuin se on nyt ollutkin. Aurinkoisia päiviä, pimeitä iltoja ja ihanan kuulaita aamuja. Niitä toivon! Ja tietenkin onnistuneita treenejä!

Tähän näkymään sain herätä tänä aamuna, aavemaisen kaunista <3