Perustekemistä ja perheen tukea

Syksy ja alkutalvi on pitänyt sisällään perusasioita. Määrää, tehoja ja lepoa. Kaikkia sopivassa suhteessa. Mieli on virkeä ja treenit maistuu. Pitkiä pyörälenkkejä, joista nautin ihan suunnattomasti. Mulla on hyvät nastarenkaat, joten on ollut kiva ajella lumen peittämillä teillä, kun ei ole tarvinnut kokoajan pelätä kaatuvansa. Kiitos omalle miehelleni, joka jaksaa huoltaa ja laittaa pyöräni aina kuntoon - joskus tosin tarvitaan isoveljeni ammattitaitoa, joten kiitos myös siihen suuntaan =)

Jotenkin kummasti olen tämän syksyn aikana onnistunut saamaan parin eri pyörän ketjut niin tuhannen solmuun, ettei ole tosikaan. Kerran kesken kovan treenin ketjuille tapahtui jotakin ja yhtäkkiä huomasin olevani Kärppälässä pilkkopimeässä fillari rikki. Ei isommin sillä hetkellä naurattanut, vieläpä kun vettä satoi taivaan täydeltä. Aikani revin ketjuja ja totesin että pakko luovuttaa. Kiukkuinen soitto kotiin ja autokyydin tilaus. Puhelun päätyttyä yritin vielä kerran koittaa "korjata" itse ja onnistuinkin saamaan ketjut kutakuinkin raiteilleen. Taas soitto kotiin, että jatkan pyöräilyä. Hirmuinen rahina kuului koko lenkin ajan, mutta eteenpäin pääsin ;) Hullu saa olla, mutta ei tyhmä. Jotain oli pyörämekaanikkojen mielestä hajonnut ja minä olin runtannut rikkinäisellä fillarilla lenkin loppuun...hups =)

Tuolla surkuhupaisalla lenkillä hieman lensi kura =)

Menneenä viikonloppuna ajelin maastofillarilla liki 90km. Kohtuu raskasta touhua, koska nastat hidastaa vauhtia melkoisesti ja voimaa joutuu käyttämään ihan eri tavalla. Pyörä onneksi toimi kuin unelma, eikä näin ollen aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä =) Lauantaina runttasin hieman kovemman treenin, kiihtyvä 1,5 tuntia. Tietynlainen "sikareeni", kuten tapanani on sanoa. Olen löytänyt nyt mulle uuden reitin ja tykkään sen vaativuudesta enemmän kuin paljon. Jännitin lauantain reeniä, koska tiesin entuudestaan sen olevan melko hapokas =) Tykkään siitä, kun happo jyllää reisissä ja tekisi mieli luovuttaa, mutta en tietenkään sitä tee. Mahtava tunne!! Treeni sujui ennakkopeloistani huolimatta paremmin kuin hyvin ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Treenin tein jo lähes kukonlaulun aikaan, koska loppupäivä oli tarkoitus viettää koko perheen voimin Ideaparkissa. Pyörän selästä loikkasin suoraan juoksumatolle ja kova 20min setti vielä päälle. Kroppa kiitti ja lähti innoissaan kohti Ideaparkin materialismi paljoutta =)

Päivän shoppailun jälkeen maistui ruoka Amarillossa. Lapsetkin innoissaan, kun pääsivät ravintolaan.

Sunnuntaina oli edessä isänpäivä ja pitkä rauhallinen fillarilenkki. Lähdin ajelemaan samoille reiteille, kuin edellispäivän sikareeni. Ensin tietenkin onniteltiin lasten kanssa iskä ja syötiin yhdessä aamupalaa <3
Matka kulki siis läpi Stormin-Kärppälän ja jatkui aina Kutalaan saakka. Oli tosi mahtava fiilis ajella edellispäivän onnistuneen kovan treenin jälkeen. Kroppa tuntui virkeältä, lieneekö edellisillan herkullisilla hamppareilla ollut osuutensa olotilaani. Sykkeet pysyivät juurikin siellä missä niiden kuuluikin ja treeni oli näin ollen erittäin onnistunut.

Kovin oli hiljaiset hurinat Kutalan legendaarisella Kasinolla ;)

Onnellinen minä =)

Lenkin jälkeen suuntasimme mun vanhemmille valmiiseen ruokapöytään. Äitini oli tehnyt suussa sulavaa lohikeittoa, joka pitkän reenin jälkeen maistui taivaalliselle. Kiitollinen olo <3 Tietenkin juotiin kahvia ja syötiin kakkua, nam! Sen jälkeen siirryttiin mieheni kotiin ja taas oli herkullista ruokaa tarjolla. Kahvit jätettiin väliin ja ne nautiskeltiin mieheni taatan luona. Kaikin puolin erittäin onnistunut isänpäivä ja energiavarastot tuli täytettyä ehkäpä hieman liiankin täyteen =)

Kuluneella viikolla on pienoinen flunssanpoikanen nostanut päätään. Perheestä sairastaa tällä hetkellä lähestulkoon kaikki muut paitsi minä, mutta katsotaan kuinka käy. Hyviä treenejä on silti viikkoon mahtunut ja tyytyväinen olen niistä jokaisesta. Erityisen kiitollinen olen myös siitä, että joka kerta kun tulen myöhään Nokialta treeneistä mua odottaa valmis iltapala. Huippua!

Jokaisena päivänä on enemmän kuin paljon aihetta hymyyn ja positiivisuuteen. Vaikka välillä tulee takapakki, asiat järjestyy tavalla tai toisella. Asenne on se, joka ratkaisee!!

Vaikka elämässä on paljon muuttuvia tekijöitä ja stressin aiheuttajia, mulla on silti niin kiitollinen olo. Mulla on hyviä ystäviä, paras mahdollinen valmentaja ja huippu perhe. Olen terve ja pystyn tekemään sitä, mikä tekee mut onnelliseksi. Vääjäämättä ajatukset liikkuu usein tulevassa kaudessa ja kesän kisoissa ja odotankin niitä jo innolla. Monella osa-alueella ollaan jo nyt menty huikeita steppejä eteenpäin ja paljon on vielä sellaisia asioita, joissa on varaa kehittyä. Jokainen päivä on siis mahdollisuus. Mahdollisuus tavoitella sitä unelmaa, jonka aion jossakin vaiheessa saavuttaa. Ja jos käykin niin etten saavuta, olen kiitollinen silti tästä matkasta, jota olen Triathlonin parissa taapertanut vasta 1,5 vuotta ja jota on edessä toivottavasti monia monia vuosia...

Näihin ajatuksiin tiivistyy tämä postaus. Viikonloppu edessä ja kivaa treeniä tiedossa. Joulukin lähestyy ja muutama minilomanen Rukan maisemissa. Tykkään siitä, että on jotain mitä odottaa. Positiivisia ajatuksia päiviin ja ollaan tyytyväisiä siitä mitä ympärillämme on. Jos jollakin on enemmän kuin toisella, ei siitä pidä välittää. Kateudella ei aiheuteta kuin mielipahaa. Palataan taas...