Tehokas Toscanan reissu takanapäin

Sunnuntai 9.4.
Huhtikuun 9. päivä oli se kauan odotettu, mutta toisaalta myös pelätty päivämäärä. Oli aika lähteä kohti Italiaa ja Toscanan aluetta ja vielä tarkemmin Ciggianon kylää. Ensimmäinen pyöräreissuni ja myöskin ensimmäinen reissu ilman perhettä. Matkaan lähdettiin varhain sunnuntai aamuna. Meidän triathlon porukka leireili kyseisessä paikassa parin viikon ajan ja itselleni valikoitui viikko 15. Lennettiin Helsingistä Roomaan ja sieltä matka jatkui parin eri junan voimin eteenpäin ja viimeiset kilometrit päästiinkin jo tuttujen seurakavereiden kyydissä kohteeseen. Jo junamatkan aikana pystyin aistimaan, miten upeissa maisemissa seuraava viikko tulisi kulumaan. Oltiin perillä iltapäivän lopuilla. Nopeasti ruokaa naamariin ja ensimmäiselle pyörälenkille. Ajeltiin vain sellainen pikkulenkki, reilu 40km, mutta mäkeä riitti enemmän kuin paljon siihenkin matkaan. Ihan tajuttoman kaunista ja vihreää. Oli huippua päästä fillarin selkään ja ulkoilmaan.

Ensimmäinen lenkura sujui ilmeestäkin päätellen liian helposti. Pelkkää nautintoa ja maisemien kummastelua. Vieläkään en oikein tajunnut, että olen tosiaankin reissussa ilman perhettä ja saan keskittyä viikon ajan vain itseeni ja treenaamiseen. Mahtava ensimmäinen päivä oli pulkassa ja uni maittoi erittäin hyvin!

Maanantai 10.4.
Edellisenä iltana myöhään oli saapunut viimeiset leiriläiset ja lähdettiin sen vuoksi vasta 11 maissa ajamaan. Aamupala syötiin yhdessä. Ohjelmassa oli pikkuisen revittelyä läheisessä mäessä. Mäki oli 3,6km pitkä. Ajeltiin se hyvässä porukassa 3 kertaa ylös ja viimeisen kerran sai ajaa niin kovaa kuin jaksoi. Mulle kun kerrotaan, että kyseessä on jonkinlainen kisa, niin sehän riittää. Alusta asti sata lasissa ja jossain kohdin aloin jo ajatella kuinka mun käy. Reittä poltti, mutta suomalaisella sisulla runttasin ylös ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Vetojen jälkeen ajeltiin koko porukalla jätskille ja "tykkiryhmä", johon minä kuuluin ajoi kämpille hieman vaativamman loppuverkan kautta. Ajoa kertyi 70km. Ihan huikea fiilis, ei edes pysty sanoin kuvailemaan.
Valmistettiin ruokaa porukalla ja syömisen jälkeen suunnattiin muutaman naisen voimin läheiseen kaupunkiin suureen outlet kauppakeskukseen pyörimään ja tekemään kivoja löytöjä. Illalla pakolliset venyttelyt ja pää kiitollisin mielin tyynyyn.

Tykkiryhmän loppuverkan mahtavimmat maisemat <3

Tiistai 11.4.
Aamu alkoi totuttuun tapaan yhteisellä aamupalalla ja höpöttelyllä. Joku saattoi aamupalalla meitä keltanokkia pelotella tulevista reiteistä ja treeneistäkin. Hetki sulateltiin aamupalaa ja sitten hypättiin fillareiden selkään. Tykkiryhmä painoi vuoristoon edellä ja muut ryhmät omia vauhtejaan perässä. Nousua tosiaankin riitti, mutta myöskin maisemat oli niin upeita, että jokaista nousumetriä ei edes huomannut. Nousun jälkeen seurasi aina laskua, jotka tuotti vielä mulle hieman ongelmia. Alas kyllä tulin, mutta vauhti ei ollut ihan sitä luokkaa kuin muilla tykkiryhmäläisillä. Ajeltiin upeille viinitarhoille ja noustiin muutaman kerran ylös San Gusmen kylässä. Hapokasta oli. Jossain kohdin huomasin kyltin, jonka mukaan nousu oli 12%. Alas tullessamme kohdattiin muita porukoita ja treffattiin hetken päästä ihanassa Tiramisu kahvilassa tauon merkeissä.
Kotiin päin poljettiin taas omissa porukoissamme ja minä ja yksi toinen saatiin vielä ohjeeksi ajaa hieman kovempaa yksi 5,5km ylämäki. Tuntui kyllä jaloissa ja aurinkokin porotti tuolla hetkellä oikein kunnolla. Ihanaa oli silti <3
Kämpille kun päästiin, mittariin oli kertynyt 83km. Erittäin hyvä treenipäivä taasen.
Normikaava, ruokaa porukalla ja loppuilta sitä mitä kukin haluaa. Me lähdettiin pienellä porukalla läheiseen Arezzon kylään kaupoille ja jätskille. Siihen hetkeen parasta ja "palauttavaa" terapiaa =)

Keskiviikko 12.4.

Aamu alkoi samalla kaavalla. Edessä oli pitkä lenkki. Ajeltiin taas useammassa porukassa lämpimässä auringonpaisteessa. Kahvitauko pidettiin kuitenkin taas porukalla, jonka jälkeen tiet erkanivat. Tykkiryhmä lähti vielä kierronkautta kohti kotia. Edessä oli melkoinen vuoristo, jossa päätettiin lähteä käymään. Nousua nousua ja nousua. Ilmakin viileni selkeästi ylöspäin mennessämme. Tarpeeksi kun oli kivuttu, pidettiin oma energian tankkaus tauko ja sen jälkeen suunnattiin kohti kämppää. Huoltoauto oli mennyt hitaampien kanssa ja näin ollen meijän porukka oli ilman huoltoa. Oma juomapulloni ammotti tyhjyyttään, mutten onneksi ollut meijän porukasta ainoa jolla oli sama tilanne. Sitkeesti poljettiin eteenpäin ja hiljalleen lähestyttiin kämppää. Lopussa saimme kavuta vielä läheisen linnan mäen ylös ja myöskin lasketella alas kohti kotia. Loppumatkasta intouduttiin vielä kiskomaan pienimuotoinen tempo ajo, joten voimia vissiin vielä oli jäljellä. Hyvä pitkä lenkki. Matkaa kertyi 106km. Energiat oli sen verran vähiin päässyt, että ekan kerran olin todella väsynyt ja makoilin pitkään aurinkotuolissa lähes tiedottomassa tilassa.

Illalla meille oli tiedossa pizzailta. Teemana oli mun ja koutsin yhteiset synttärit. Majapaikkamme isäntäperhe paistoi meille pizzaa ja kestitsi muutenkin meidät ähkyyn asti. Oli kiva huomata, miten vieraanvaraisia Italialaiset ovat. Kovia puhumaan ja nauramaan. Hauskaa oli, vaikka välillä ei edes tiennyt mitä nauretaan =)
Väsyneenä ja onnellisena taas pää tyynyyn odottaen seuraavan päivän seikkailuja!

Torstai 13.4.

Aamu alkoi jälleen kerran samalla kaavalla. Olin erittäin väsynyt ja muutama muukin sen huomasi ulkoisesta olemuksestani. Muilla oli tiedossa lepopäivä, mulla ei. Lyhyt ja tehokas treeni odotti meikäläistä. Matkaan lähti ainoastaan minä, pari valokuvaajaa, koutsi ja autokuski. Olotila oli treeniin lähtiessä sellainen, että olin lähes 100% varma, ettei siitä tule yhtään mitään. Verkka sujui kuitenkin hyvin ja samalla päätin, että hyvä tästä tulee. Treeni oli kerrassaan mielenkiintoinen, jotain sellaista mitä en ole ikinä ennen tehnyt. En avaa treenin sisältöä tässä sen paremmin, mutta kova se oli ja voimaa tuli takuulla. Muutaman kuvan voimin makupaloja kiinnostuneille kuitenkin =)

Kuvausryhmä vauhdissa =)

Treeni sujui odotettua paremmin ja olin taas monen monta kokemusta rikkaampi. Jalat suorastaan tutisivat vajaan tunnin tehotreenin jälkeen ja loppupäivän sainkin huilata. Aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta, joten tiedossa oli makoilua altaalla ja muutenkin vaan rentoutumista.
Rentoutumisen rikkoi kuitenkin puhelu kotosuomesta lääkäriltä. Olin ennen reissua käynyt kartiokeilakuvissa ja nyt oli aika kuulla vastauksia. Lääkäri kertoi, että mulla on krooninen poskiontelotulehdus ja lähes jokainen rööri mitä nenän/poskiontelon tienoilta löytyy on tukossa. Ei siinä vielä mitään. Kylmän hiki nousi pintaan, kun lääkäri kertoi, että kuvissa näkyi myös jonkinlainen kasvain tai kysta. Huojentavaa oli se, että vihdoinkin mun 5kk sairastelulle löytyi syy. Kasvaimesta tai mikä lie sitten onkaan, en ollut kovin tyytyväinen. Oon enemmän kuin kiitollinen, että sain ensimmäisenä jakaa tän tiedon mun sydänystäväni kanssa, joka oli koko puhelun ajan mun vierellä. Pieniä suuria asioita, kun joku vaan pitää sun kädestä kiinni, eikä välttämättä edes puhu mitään. Kiitos siitä <3
Loppupäivä meni pienessä koomassa, mutta en sentään ihan totaalisesti romahtanut. Jossain kohdin auringonottaminenkin sai riittää ja lähdettiin ruokakauppaan.
Illalla grillailtiin paikalllista makkaraa ja sen kanssa syötiin salaattia. Perinteiset venyilyt ja mieli hieman sekavana nukkumaan.

Perjantai 14.4. 
Nyt oli edessä se kauan puhuttu MASTO-päivä. Mua oli manipuloitu viikon aikana jo sen verran, että aloin itekin pelkäämään, että mun fillarilla ei Mastolle nousta. Kuulemma kaamea mäki ja pienistä vaihteista olisi paljon paljon hyötyä. Vähän jänskätti, mutta toisaalta luotin omaan sisuuni ja hiljaa mielessäni tiesin pääseväni helposti ylös. Ajeltiin ensin n.25km verkkaa ja sitten se nousu alkoi. Aloittelin rauhassa ja puolessa välin valmentajan kehotuksesta lisäsin vauhtia. Kyllä poltti ja muutama ärräpää taisi suusta päästä. Vihdoin muutaman mutkan takaa huippu näkyi ja kohtuu helpollahan se sitten tuli. Päällä hieman erikoisessa kahvilassa hörppästiin kupposet kuumaa ja sitten aika pian oli pakko lähteä laskettelemaan alas, kun ylhäällä tuli niin kylmä.

Pienoiset pandan silmät onnellisena huipulla =)

Alas kun päästiin, niin bongattiin kiva pieni fillarikauppa, jonne piti myyjä soittaa paikalle. Niin tehtiin ja hetken ajan oli kova ruuhka kyseisessä kaupassa, kun meidän jengi oli ostoksilla. Uskon kyllä, että kauppiaalla oli vuoden paras myyntipäivä, koska useampi pyöräpaita tarttui meidän porukan matkaan. Kivaa uutta ja hieman erilaista mitä kotosuomesta ei saa.
Matka jatkui rauhallisesti viimeistä nousua lukuunottamatta kämpille. Jos joku lähtee edes hieman vedättämään edellä, niin piiruakaan en periksi anna. Kunnon hapot vielä koipiin ja lenkki oli valmis. Kilometrejä kertyi 89 ja kroppa kiitti.
Jälleen ruokaa nassuun ja illalla vielä viime hetken tuliais ostoksille läheiseen Outlet kauppakeskukseen. Hyvä päivä ja eilisen ikävät uutiset oli jo kuopattu. Pitää elää täysillä ja nauttia jokaisesta hetkestä, sillä koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan <3

Lauantai 15.4.
"Paljon Onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Jonna, paljon onnea vaan". Niin se aamu alkoi. Ihanaa ja tunteikasta. Kamut muisti ja se tuntui hyvältä. Aamupalaa popsittiin kaikessa rauhassa ja sen jälkeen oli aika lähteä viimeiselle lenkille. Edessä oli pitkä lenkki. Rauhallista ja nautinnollista. Ajeltiin omissa porukoissamme mitä huikeammissa maisemissa. Taivas oli tumma ja sateen uhka oli ajoittan olemassa. Välissä pilkisteli aurinkokin ja oli paahtavan kuuma. Oli hyvä fiilis ajella. Toki jaloissa painoi jo viikon treenit, mutta kun tiesi lenkin olevan viimeinen, sen jaksoi vaikka takaperin =) Jossain vaiheessa saatiin koko porukka kasaan ja syötiin lounasta.

Kuvat ei todellakaan kerro koko totuuttta...tässä maisemassa olis voinut olla loputtomiin..

Lounaan jälkeen matka jatkui kohti majapaikkaa. Toki matkalla pysähdyttiin vielä jätskille läheiseen kylään. Upea paikka, linnan muurien sisäpuolella ja oli pikku kylä. Jätskiä syödessä alkoi hiljalleen pudota vesipisaroita. Nopeasti pyörän selkään ja toiveissa päästä kuivana kämpille. Näin ei käynyt. Saatiin oikein kunnon rankkasade päällemme. No, siinä hetkessä se hieman otti päähän, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli viikon ainoa huono ilma ja sekin kesti 20min. Eli ei paha.

Kämpillä alkoikin armoton pakkaaminen, sillä kotiinlähtö oli varhain sunnuntai aamuna. Melko helppo oli pakata, kun vaan lappasi kaikki omat kamppeet kassiin. Vähän oli haikea fiilis, vaikkakin samalla tieto siitä että pääsee lasten luokse kotiin tuntui ihan huikealta!!
Illalla istuttiin vielä hetki isäntäperheen luona jäähyväis kahveilla ja sen jälkeen olikin painaa päänsä tyynyyn.

Sunnuntai 16.4.
Aamulla kello soitti 5.30 ja suihkun kautta aamupalalle ja autoon istumaan. Rooman kentälle oli n.2,5h ajomatka. Matka sujui liki ongelmitta, mitä nyt yhdet farkut repes ja polvikin aukes =) Ei siitä sen enempää...rapatessa roiskuu =) Lento oli ajoissa ja näin ollen päästiin Helsinkiinkin hieman oletettua aiemmin. Hesasta vielä autolla kotiin ja kotona odotti kaksi ihanaa palleroista. Siinä hetkessä tajusin, miten onnekas olen ollut. Olin saanut viettää viikon mahtavissa maisemissa mukavien ihmisten kanssa. Sain keskittyä ensimmäistä kertaa lapsien aikana vain itseeni ja treenaamiseen. Jotain niin ainutlaatuista. Mutta olihan mulla ollut ihan järkyttävä ikävä mun murusia. Se kulminoitui kun näin heidät ja tajusin miten hekin olivat ikävöineet mua <3 Selvittiin kuitenkin puolin ja toisin ja se oli tärkeä tieto tulevaisuutta ajatellen!

Suuren suuret kiitokset meijän triathlon porukalle ja jokaiselle, joka tavalla tai toisella mahdollisti mun treenireissun! Myöskin mun tukijat ovat olleet tärkeässä roolissa, kiitos siitä!

Nyt olen ollut kotosuomessa muutaman päivän ja arki on astunut kuvioihin. Kivoja juttuja siihenkin kuuluu, mutta on se niin erilaista kuin leirillä oleminen. Hiljalleen oon taas alkanut treenailemaankin, mutta maltin kanssa! Leiri onnistui paremmin kuin hyvin enkä halua pilata sitä nyt liiallisella treenaamisella. Kropalle on annettava aikaa palautua.
Ensi viikolla on edessä myös poskionteloleikkaus, joka tehdään nukutuksessa. Samalla tsekataan tai poistetaan kasvain tai mikä lie onkaan. Josko operaation jälkeen olotila normalisoituisi ja saisin alkaa treenata siten, ettei tarvitsisi kokoajan miettiä mitenköhän tämä treeni tuntuu kurkussa huomenna. Näin ainakin toivon.
Kesää täällä jo odotan innolla ja sen myötä tulevia kisoja ja uusia tuttavuuksia. Päivä kerrallaan kohti omaa unelmaa...