Haparoivin askelin eteenpäin

Äidin kuolemasta on nyt suunnilleen 3,5kk. Elämä rullaa eteenpäin, vaikka ihan helvetillisen vaikeita päiviä ja hetkiä osuu kohdalle ajoittain. On käsittämätöntä, miten silmänräpäyksessä tunteet saattavat heittää laidasta laitaan. Toki olen nainen ja se on näin ollen muutenkin normaalia, mutta nyt puhun kuitenkin erilaisista tunteista. Suru ja ikävä on jotain käsittämätöntä. Tätä tunnetta ei voi kuvitella, ennen kuin läheisen kuolema osuu omalle kohdalle, siitä olen ihan varma. Ajatukset harhailee ihan missä sattuu ja asioita menee ohi ja paljon. Ehkäpä nämäkin asiat menevät ajan kanssa parempaan suuntaan. Oon onnekas, että lähipiiristä löytyy saman tilanteen läpi käynyt ihminen ja hän onkin ollut kultaakin kalliimpi vaikeina hetkinä ja muutenkin <3

Alkukesästä oma terveystilanne saneli siis sen, että kesä 2017 tulee olemaan erilainen kuin edellinen. Kisat saivat jäädä hamaan tulevaisuuteen. Olen sellainen luonne, että silloin kun mennään viivalle, mennään eikä meinata. Tänä kesänä olisin varmasti selvinnyt kisoista läpi, mutta kun se ei riitä mulle. Happi ei edelleenkään kulje kunnolla ja Taysiin olen menossa tutkimuksiin ensi viikolla. Myös poskionteloleikkauksessa esiin tullut löydös on edelleen mysteeri ja leikkausjonossa olen uusien koepalojen ottamisen vuoksi. Epävarmuutta siis oman terveyden kanssa edelleen...

Miten kesä sitten onkaan mennyt? Laiskana en kuitenkaan ole ollut. Sykkeet on pääosin pidetty matalina, joitakin kokeiluja on ollut, mutta pääpaino on ollut vahvasti Pk-alueella. Pyörää ja juoksua on tullut lähinnä tahkottua. Heinäkuun lomailin ja se oli ihan huikea kuukausi oman jaksamisen ja treenaamisen kannalta. Isäni on ollut mun henkireikä äidin kuoleman jälkeen. Olen päässyt treenaamaan lähestulkoon juuri silloin kuin olen halunnut. Apu on ollut molemminpuolinen. Minä olen saanut treenata ja isä on saanut muuta ajateltavaa. Lomani aikana treenasin pääasiassa aamupäivisin, joka sopiikin mulle kaikkein parhaiten. Työpäivän jälkeen ei oikein tahdo saada itsestään irti sitä mitä pitäisi, koska istumatyö jumittaa jalat ja lähes koko kropan.

Heinäkuussa oltiin myös viikko Rukalla, ihan parasta terapiaa. Rakastan sitä paikkaa niin paljon ja voin jopa kuvitella joskus viettäväni siellä pidempiä jaksoja kerrallaan. Siellä tuli tehtyä vähän kovempiakin treenejä-antaahan Rukatunturi kivasti haastetta. Isäni oli tuossakin reissussa matkassa mukana ja se mahdollisti treenaamisen hyvin! Mökkiä saatiin tuon viikon aikana kivasti eteenpäin ja siivoilinkin jo paljon sisätiloja tulevaisuutta ajatellen.

Matkan kohokohta taisi olla Pieni Karhunkierros, jonka olin luvannut 8-vuotiaan tyttäreni kanssa kiertää.

Juoksin yhtenä päivänä Rukatunturin huipulle 3 kertaa ja muutaman välipäivän jälkeen ajelin maastopyörällä huipulle kolmeen kertaan. Kohtuu hyvää happoa puski sekä juosten, että pyörällä ajaen reisiin. Niin silti rakastan tuota tunnetta ja olotilaa sen jälkeen. Voittaja fiilis. Niitä olotiloja on tänä kesänä ollut todella vähän, joten jokaisesta olen yrittänyt nauttia. 

 

 

Valtavaaran huiputus oli myös huikea!!

                                           

Viikko Rukalla hujahti nopeasti, niinkuin aina kun siellä ollaan. Perheen kanssa ollaan tehty joitakin pieniä lomareissuja, mutta pääosin elämä on pyörinyt täällä Sastamalassa. Mä olen odottanut sitä flow-fiilistä, mikä treenatessa sillöin tällöin on. Sitä ei isommin ole näkynyt tai kuulunut. Nyt viime päivinä muutamat treenit on sujuneet hyvin ja juoksukin alkaa hiljalleen tuntua kivalta ja muistuttamaan juoksua. Kaukana ollaan edelleenkin edes normaalikunnosta ja huippukunnosta ei voi puhua vielä pitkään aikaan. Toiveissa kuitenkin, että ensi kesänä kulkisi. Motivaatiosta se ei jää kiinni, kunhan vaan keuhkojen seutu saataisiin kuntoon. Kaikki tietää, että käsijarru päällä ei ole kiva mennä. Se fiilis mulla on ollut keväästä asti.

Pieniä ilonpilkahduksiakin on mahtunut kesään.

Koitan kirjoitella vähän useammin kuulumisia, mutta nyt ollaan menty niin fiiliksen mukaan jokaisen asian kanssa, että kirjoittaminenkaan ei ole onnistunut kuin nyt. Täältä toivottavasti noustaan vielä, sillä triathlon on mun juttu ja haluan vielä näyttää mihin rahkeet riittää. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille. Hymyillään ja moikkaillaan kun kadulla törmäillään =)