Päätös on tehty!

On vihdoin tullut aika päivittää hieman nukuksissa ollutta blogia. Aikaa onkin jo kulunut liki puoli vuotta, kun olen saanut aikaiseksi raapustaa ajatuksia niin sanotusti paperille.
Missäs nyt mennään? Sitä onkin moni kysellyt ja pitkästä aikaa pystyn sanomaan, että parempaan päin mennään! Treenikuvioihin on tullut selvyys ja kokoajan tehdään oikeita asioita. Se on silloin helppoa, kun on osaava valmentaja, tunnollinen urheilija, joka luottaa 100% valmentajaansa ja ympärillä nippu huikeita ihmisiä. Eipä siihen oikeesti juuri muuta tarvita.

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että paksussa kurassa tarpominen alkaa olla hiljalleen historiaa. Varmasti treeneissä tarvotaan milloin suossa ja milloin lumessa, mutta se on täysin eri asia ja sairaalla tavalla mukava sellainen. Se, että tarvot kuukausia kurassa etenemättä mihinkään, niin se syö naista.
Nykyään kuulun Triathlon porukkaan, joka kantaa nimeä Team Manyone. Tuon porukan myötä oon saanut niin paljon uutta sisältöä elämääni, että uskon sillä olleen myös vahva vaikutus tämän homman etenemiseen. Mukavia uusia tuttavuuksia, jotka ovat alusta asti tuntuneet ystäviltä.

Viimeisen parin vuoden aikana olen myös oppinut huomaamaan, että vahvinkin väsyy joskus ja kenenkään ei tarvitse sietää mitään sellaista, mikä itseä ahdistaa ja vaivaa. Se, olenko täysin pystynyt muuttamaan omaa ajatusmaailmaani on vielä työn alla, mutta askel askeleelta kohti parempaa ja ennen kaikkea mun elämää. Jokainen tekee omat valinnat itse, ei täällä eletä miellyttääksemme muita. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, nautitaan siitä parhaamme mukaan. Jos sulla on olemassa jokin haave, pidä siitä kynsin ja hampain kiinni. Jos joku yrittää murskata sen, voimaannu siitä lisää ja etene entistä vahvemmin kohti unelmaasi. Näin ajattelen ja toivon toteuttavani oman unelmani jossakin vaiheessa. Oon päättänyt viedä tämän homman päätyyn asti.

Otsikossa mainitsen päätöksen. Nyt se on sanottu ääneen ja todellakin aion palauttaa numerolapun rintaan vuonna 2019 parin vuoden tauon jälkeen. Helppoa se ei tule olemaan, mutta halu on jo niin kova, että on sen aika. Taustalla mulla on huikea tiimi, jonka tuen uskon saavani, kun tuo ensimmäinen startti koittaa. Samaan aikaan mahtavaa ja pelottavaa. Kukaan ei pysty sanomaan, millainen se paluu tulee olemaan, mutta kun se on tehty niin se tiedetään.

Tällä hetkellä tahkotaan peruskuntoa ja välillä kiusataan akkaa vähän enemmän. Laadukasta treeniä, jossa on ajatus kokoajan läsnä. Syksyn mittaan on tehty sellaisia treenejä, että pyörän pitäisi liikahtaa ensi kesänä kohtuu hyvin, ja vastaavia treenejä tahkotaan läpi talven. Juoksu alkaa taas tuntua mukavalta ja uintikin  on kuuleman mukaan aika kivannäköistä. Ei kai tässä auta muu, kuin luottaa siihen, että hyvä tästä tulee. Itseluottamus nousee pykälä pykälältä parempaan suuntaan ja olo kohenee sen myötä.

Joulukin on jo ihan ovella, joulun välipäivät vietämme Rukalla hiihdellen, treenaten ja nauttien yhdessäolosta. Viimeistään sieltä kerron sen hetken kuulumisia, mutta nyt on aika palata arjen pariin. Kiva jos jaksoit lueskella kuulumisiani, tervehditään ja rupatellaan kun tavataan. Mukavaa joulunodotusta jokaiselle lukijalle!

Kiitos jälleen kerran Ruka-Kuusamo

Torstaina saimme nauttia vielä jonkinlaisesta auringonpaisteesta ja kierrettiinkin rauhallisesti luonnosta ja maisemista nauttien vanhemman tytön kanssa Pyhän Jyssäyksen lenkki. Pappa jäi touhuilemaan nuoremman likan kanssa, joka ei ihan vielä jaksa taivaltaa noin vaativaa reittiä. Maisemat ovat kyllä jotain niin kaunista katseltavaa. Toki on sellaisia ihmisiä, joita tällaisetkaan maisemat eivät innosta, mutta meidän perhe ainakin nauttii näistä oloista suurella sydämellä. Reitille lähti myös mieheni, jolle pohjoisen luonto ja maisemat merkkaavat myös paljon. Lenkura sujui hyvin, eväätkin tuli syötyä Pyhävaaralla ja jokunen kuukkelikin saatiin tavata. Meinasimmepa lenkin alkutaipaleella sotkea myös päivää paistattelemaan tulleen kyyn päälle, yök! En tykkää käärmeistä yhtään.

Loppuviikkoa vieteltiin Rukalla, kuten suurimmassa osassa Suomea, kunnon vesisateessa. Lenkillä kyllä kävin. En ole sokerista ja nautinkin sairaalla tavalla sateessa treenaamisesta. Tai no, ehkä se ei juuri sillä hetkellä tunnu parhaalta mahdolliselta, mutta treenin jälkeen on kyllä niin voittaja olo!

Juhannusaattona päätin, että ajan maastofillarilla Kuusamon urheilukentälle. Muu perhe pappa mukaanlukien tulisi autolla perässä. Vettä satoi alusta alkaen ja se vaan yltyi matkan edetessä. Lämpötila taisi olla jotain +9 ja tuuli säesti vielä omalla osuudellaan. Sisu löytyi hihasta ja pääsin Kuusamon urheilukentälle. Loput meistä oli siellä jo lipan alla sadetta pitämässä. Isompi likka kiskaisi muutaman vedon ja minä hölköttelin edelleen sateen yltyessä 5km. Auto häipyi, toki mulle kyytiä tarjottiin, mutta olin jo lähtiessäni päättänyt, että oli keli miten huono tahansa ajan takaisin Rukalle. Tuollainen keli vaatii hieman luonnetta, mutta kasvattaa henkistä kanttia enemmän kuin paljon.

Vaihdoin litimärät ajokengät takaisin jalkaan ja horkka oli käsin kosketeltava. Ei muuta kuin tulta (oikeasti kaatosadetta ja myrskytuulta) päin ja kohti Rukaa. Täytyy myöntää, että itku meinasi jokusen kerran tulla ja tuuli mennä tunnetasolle, mutta selvisin. Olin kirjaimellisesti kuin järvessä uitettu perille päästyäni. Onnekseni loppu porukka oli lämmittänyt saunan ja pääsin perheen kera heti lämmittelemään! Hyvä treeni =)

Väsynyt, likomärkä, mutta onnellinen. Treeni takana.

Viikko oli kaikin puolin onnistunut. Rauhallisia treenejä, jotka lohkaisivat päivästä vain murto-osan. Näillä tekemisilläni en rasittanut ketään muuta, kuin itseäni ja sitäkin kohtuudella. Mun elämä on paljon muutakin, kuin treenaamista. Joku saattaa ajatella, että tuon elämässä ei ole muuta kuin urheilu, mutta näin ei ole. Mulle lapset ja perhe on kaikki kaikessa ja olen valmis tekemään heidän puolestaan mitä tahansa, kukapa ei olisi jos omasta perheestä on kyse. Liikunta antaa mulle lisää energiaa ja se on osa mua. Vielä kunhan saan terveyteni sille tasolle, että kovat treenit astuvat kuvaan ja voin taas kilpailla, alan olla se "vanha tuttu Jonna". Nyt olen vain varjo entisestäni. Elämänilokin palautuu varmasti omalle tasolleen, kunhan jokuset asiat vakiinnuttavat paikkansa ja terveys selviytyy. Kaikki ajallaan, näin uskon. Elämä on elettävä nyt näillä korteilla niin kauan, kunnes käteen osuu jokunen parempi kortti. Käykö niin, sitä en osaa sanoa, mutta näin toivon. 

Sen olen tässä viimeisten vuosien aikana oppinut, että elämä tulee elää niin kuin itsestä oikealta tuntuu. Kukaan ei jaksa miellyttää ketään kovinkaan kauaa ja mun mielestä ei kuulukaan. On päivän selvää, että aina joku arvostelee sun tekemisiä, mutta ne on osattava jättää omaan arvoonsa. Oon saanut osakseni tällaisia inhottavia asioita, mutta hiljalleen olen oppinut tekemään omia siirtoja ja saanut niistä voimaa. Uskaltakaa elää unelmaanne, itsenne, ei kenenkään muun vuoksi. 

Pyhävaaralla eräilemässä =)

Juhannuskalliot. Näissä maisemissa kävimme juomassa yhtenä iltana termarikaffeet!

<3 <3

Henkeäsalpaavia maisemia Rukan ytimessä

Täällä sitä ollaan ja nautiskellaan upeista maisemista. Niin monen monta kertaa kuin täällä ollaankin oltu, niin maisemat osaavat yllättää positiivisella tavalla kerta toisensa jälkeen. Tekeminen on ollut rauhallista ja sitä se tulee olemaan jatkossakin. Parina ekana päivänä kävin juoksentelemassa ja sanomattakin on selvää, että mäkeä täältä löytyy lähdit mihin suuntaan tahansa. Vauhti on tällä hetkellä varsinkin juostessa hiljaista, mutta kovempien vauhtien aika on sitten joskus myöhemmin. Nyt on aika nauttia tekemisestä ja löytää ilo tekemiseen. Noh, palataanpa Rukan upeisiin puitteisiin.

Eilen ikäänkuin eksyin kertakaikkiaan upealle reitille maastopyörällä. Reittimerkkiä olen monesti talvellakin hiihdellessä katsellut, mutta koskaan en ole polkua läpi kulkenut. Nyt tiedän millainen upeus tuo reitti on ja aion sinne mennä vielä tälläkin reissulla uudestaan. Saattaapa perheenikin lähteä mukaan, kun näkivät ottamani valokuvat! "Pyhän Jyssäys kuljettaa retkeilijän Rukalta Plantingintien varresta Pikku-Pyhävaaran huipulle ihastelemaan Rukan rinteiden maisemia hieman kauempaa". Reitti on varmaankin tarkoitettu kävelyyn, mutta näytti niin mukavalta, joten päätin suunnata Feltin keulan kohti Pyhävaaraa. Mäkeä riitti enemmän kuin paljon ja jyrkissä nousuissa keula meinasi nousta polusta irt. Polku oli pitkälti purupohjaista ja helppokulkuista, ainoastaan jyrkät nousut ja laskut aiheuttivat haastetta. Välillä eteen tuli pitkospuita, joissa otin pyörän suosiolla kantoon. Nautin kyllä joka kilometristä. Ainoa miinus tuolla reissulla oli se, että vilkas mielikuvitukseni alkoi kuvitella, että mitä jos metsästä tulee karhu =) Olin kertakaikkiaan yksin keskellä kaunista Suomen luontoa, ainoastaan linnunlaulu kantautui korviin. Ihana hiljaisuus. Kuvat alla puhukoon puolestaan.

Sanoinkuvailematonta kauneutta.

Eilen illalla lähdettiin vielä lasten kanssa pyörähtämään Rukakeskuksessa, minä kävellen ja nappulat fillareilla. Sitkeästi nuorempi tyttö painoi 6km pyörällään ja ei ollut moksiskaan. Ylämäessä jalat kuulemma puutuivat, mutta periksi ei annettu!

Tänään päätin lähteä maastopyörällä Kuusamoon ja mennä siellä uimaan. Ajelin valtatien reunaa ja vastatuuli teki tuttavuutta kanssani koko matkan. Yhden poron tapasin matkalla. Matkaa kertyi n. 23km ja se kyllä riitti tänään. Siitä suoraan uimahalliin ja simmarit päälle. Oli ihana päästä pitkästä aikaa uimaan Kuusamon uimahalliin. Se on valoisa ja nykyaikainen, jolle itse annan arvoa paljon! Uin rauhallisesti 2,5km ja ai että kun tuntui mukavalta. Hallissa oli sopivan rauhallista ja sai uida täysin omaan tahtiin muista välittämättä. Kuusamosta sain autokyydin mökille.

Iltapäivän lopuilla vaihdoin valmentajan rooliin ja lähdettiin likan kanssa tutustumaan taas rullahiihdon maailmaan. On niin upeaa huomata, miten lapsi kehittyy nopeasti ja nauttii tekemisestään. Saatiin samalla ihan kahdenkeskistä aikaa, tosin meijän koira Peppi lähti myös kannustusjoukkoihin mukaan. Taas yksi hiihtokerta takana ja jemmassa talvea ajatellen. Mitä huominen tuo tullessaan? Lapset ainakin pääsevät vuorostaan uimaan ja ehkäpä mammakin hieman sporttailee. 

Varusteet paikoilleen ja menoksi =)

Sydäntenmurskaajamme Peppi <3

 

 

Aamen. En ole haaveitani unohtanutkaan, enkä haluakaan. Jonain päivänä...

Wello2 hengitysharjoituslaite mukana menossa

Kuten jo somessa aiemmin kirjoittelinkin, niin toden totta olen saanut mukavan yhteistyökumppanin. Wello2 saapui minulle jokin aika sitten ja olemme tehneet tuttavuutta kyseisen laitteen kanssa hiljalleen. Tuotteen kehittäjät kertovat laitteestaan näin:

"WellO2-laitteessa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla sisään- ja uloshengityslihasharjoittelu säädettävän mekaaninen vastuksen avulla. Lisäksi laite toimii tehokkaana höyryhengityslaitteena. Se avaa ja kosteuttaa hengitysteitä sekä vahvistaa harjoittelun aikana hengityslihaksia. Laitteen säädettävät ominaisuudet tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet ulos- ja sisäänhengityslihasharjoitteluun.

Harjoittelun kuormittavuutta voi säätää mekaanisen hengitysvastuksen avulla. Vastusta voi lisätä sitä mukaa, kun kehitystä tapahtuu. Vastusta säätämällä laitteen avulla voi harjoittaa sekä maksimaalista hengitysvoimaa, että hengityslihasten kestävyyttä. Alemmat hengitysvastukset sopivat hyvin hengitysterveyden ylläpitämiseen.

Laitteen tuottama hienojakoinen höyry kulkeutuu syvälle ilmateihin ja auttaa vähentämään ilmateiden ärsytystä ja suojautumaan ilman epäpuhtauksien aiheuttamilta rasituksilta. Lämpimän höyryn hengittäminen jättää miellyttävän tunteen hengitysharjoittelun jälkeen."

Laite on ollut mulla käytössä nyt reilun viikon. Jo näin lyhyessä ajassa voin kertoa, että lima alkaa irtoamaan todella hyvin ja olo ikäänkuin raikastuu. Happi kulkee paremmin! Olen nyt alkuun harjoitellut laitteen käyttöä matalilla lämmöillä ja helpoimmilla vastuksilla. Hiljalleen, kun laitteen käyttö tulee varmaksi, niin lisäilen tehoja ja lämpöjä. Voin lämpimästi suositella laitetta jokaiselle urheilijalle ja itseasiassa kaikille, joiden hengitys on syystä tai toisesta vaikeutunut. Laite myös puhdistaa hengitysteitä, joten jos kärsit epäpuhtaan ympäristön aiheuttamista vaivoista, niin tässä on oiva valinta. Lisää tietoa laitteesta ja sen ostopaikoista löytyy osoitteesta:  www.wello2.com

Wello2 kulkee myös reissussa mukana, myös täällä Rukalla!

Mitä onkaan tapahtunut Italian reissun jälkeen? Treenaaminen on ollut kevyttä perustekemistä. Kroppa ei ole edelleenkään iskussa, mutta tavoite on, että rauhallisella tekemisellä ja maltilla tämän naisen potentiaali mitataan vielä jossakin vaiheessa ulos. Nyt todellakin vaaditaan kärsivällisyyttä ja osaavan valmentajan tietotaitoa!

Reipas viikko sitten selvitettiin sellaisia asioita, joita olisi pitänyt selvitellä jo pitkän aikaa sitten. Olin nimittäin uudessa upeassa Valmennus- ja testauskeskus Kaupissa pyörä-juoksu yhdistelmätestissä. Testin tarkoituksena oli löytää tähän hetkeen niin todella tärkeät aerobiset ja anaerobiset kynnykset. Testi sujui hyvin ja tarvittavat lukemat saatiin paperille. Nyt siis tiedetään mitä asioita kannattaa tehdä ja millä sykkeellä. On muuten mahtava paikka tuo Valmennus- ja testauskeskus Kauppi, jos mielesi halajaa testailla, niin varaappa aika kyseiseen paikkaan.

Seurarintamalla on myös kohdallani tapahtunut muutoksia, ja nykyään seurani onkin Team Manyone. Seuravaihto tuntui tänä keväänä oikealta ja hetkeäkään en ole tuota päästöstä katunut. Uusia tuulia on luvassa myös valmennuksen kohdalla, joista kerron sitten myöhemmin. Sanotaan, että vaihtelu virkistää ja sen olen toden totta saanut huomata tämän kevään aikana. Jokainen meistä kaipaa ympärilleen sellaisia ihmisiä, jotka välittää ja ymmärtää. Sellaisia, jotka jaksaa kuunnella, kun on vaikeaa. Sellaisia, jotka iloitsevat kanssasi, kun siihen on aihetta. Onneksi mulla on näitä jokunen ympärilläni.

Näissä maisemissa treenaillaan tämä viikko, mieli lepää.

Arki on melko raskasta ja harjoittelulle jää liian vähän aikaa. Lapset on mulle ihan kaikki kaikessa ja pyrin olemaan heidän kanssaan niin paljon kuin mahdollista. Kuskaan harrastuksiin, lohdutan kun harmittaa ja hassuttelen sen minkä osaan. Olen läsnä ja välitän. Ne on kuitenkin vain hetken pieniä, enkä halua tuon ajan lipuvan sormien lävitse. On haastavaa yhdistää harjoittelu ja äitiys, mutta toistaiseksi olen siinä jollakin tavalla onnistunut ja aion onnistua jatkossakin. Lapsetkin sen tietää, että liikkuminen on osa minua ja olen parempi äitinäkin, kun pääsen liikkumaan. Oma äitini oli todella suuri apu lastenhoidossa ja nyt kun äitiä ei enää ole, on isäni omaksunut tuon roolin paremmin kuin hyvin. Kiitollinen olen. 

Nyt on edessä viikko Rukalla ja mahdollisuudet treenaamiseen on huikeat. Häkellyttävän kauniit maisevat vievät mennessään ja voi vaan nauttia kevyestä tekemisestä. Jo nyt olen juossut, mutta mukana on myös maastopyörä ja uikkarit. Aion vaeltaa tunturiin, joka oli 9-vuotiaan tyttöni toive. Tyttäreni treenaa myöskin, joten maastopyöräily ja rullahiihto kuuluvat automaattisesti ohjelmaan. Hän tokaisi tänään rullahiihtämään mennessämme, että olen hänen valmentaja tämän reissun ajan, joten sen aion kunnialla hoitaa =) 

Elämä on tässä ja nyt, nautitaan siitä <3

www.wello2.com

Tärkeimmät <3

Innokas pieni treenarini!!

Terveisiä Toscanasta

Niin vierähti viikko Toscanan auringon alla nopeasti. Samoissa maisemissa oltiin kuin viime vuonnakin ja tänäkään vuonna ilma ei pettänyt ja saimme nauttia auringosta ja lämmöstä lähes joka päivä.

Reissuun lähdin sillä asenteella, että jokainen ajettu kilometri on plussaa ja mikäli hyvältä tuntuu, niin antaa soittaa vaan. Ketjua fillarissa riittää niin kauan kuin kuski jaksaa jauhaa. Menopäivä oli äärettömän raskas, koska matka alkoi kotoa siihen aikaan, kun peittoa kiskotaan entistä tiukemmin korviin. Tilannetta ei yhtään auttanut, että mulle tuli juuri tuona päivänä vuosi lisää mittariin ;) Perille päästiin kuitenkin iltapäivällä ja fillarit saivat jo silloin kosketuksen Toscanan polttavaan asfalttiin. Reissu aloitettiin kuitenkin melko iisisti ja matkaa kertyi vain n.45km. Sopiva aloitus ja levollinen yöuni oli taattu!

Seuraava aamu aloitettiin tietenkin aamupalalla hyvin nukutun yön jälkeen. Toiveissa oli, että  matkaväsymys olisi nukuttu pois ja ajaminen tuntuisi hyvältä. Matkaan lähdettiin kympin maissa ja tiedossa oli pitkähköä siivua ja mahdollisesti pientä tiukkaa nousua. Ajelut sujui leppoisasti hyvässä porukassa ja matkalla pysähdyttiin kaffeelle ja herkuille. Mäkeä kavuttiin juuri sopivasti ja sykekin pysyi lähes aisoissa =)

Seuraava päivä oli hyvin edellisen kaltainen. Piipahdettiin läheisessä fillarikaupassa tutkimassa mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy. Osa porukasta teki kivoja löytöjä. Mäkeä kiivettiin taas paljon ja toki tultiin serpentiini teitä alas samalla mitalla. Illat tankattiin ja rentouduttiin kukin tavallaan. Itse sain ihania uusia ystäviä, joiden kanssa toivon yhteydenpidon jatkuvat reissun jälkeenkin =)

Keskiviikkona oli tiedossa mäkivetoja 3,7km mäessä. Mäki oli tuttu viime vuodesta ja tiesin siis mitä oli luvassa. Melkoisia happohyökkäyksiä reisiin ja henkistä paineensietokyvyn testausta. Olin jo päättänyt, että mäki ajetaan kovaa sanoi sykkeet mitä hyvänsä. Kaksi kertaa kiivettiin omaan tahtiin kukin omalla tasollaan. Toisessa vedossa luulin ottaneeni itsestäni kaikki irti ja kuvittelin vedon olevan myös viimeinen. Toisin kävi ja viimeinen veto runtattiin väliaika lähdöillä. Eli kisa. Minä jouduin sattuneesta syystä lähtemään viimeisenä, ties kuinka monta minuuttia ensimmäisen perään. Kummasti sitä itsestään löytää uutta virtaa ja saa kerättyä jo kertaalleen kaikkensa antaneen kropan uuteen iskuun. Happohyökkäykseltä ei siis vältytty, mutta olin enemmän kuin tyytyväinen ajettuun treeniin ja se palkittiinkin italialaisella herkkujätskillä kotikylän baarissa.

Torstaina ajettiin taas rauhallista pitkää siivua koko porukalla. Päivä oli kuuma ja vettä kului kiittettävästi. Jotain olin siis viime vuodesta ottanut opikseni. Kummasti sitä palautuu paremmin ja muutenkin pysyy virkeämpänä, kun vettä on riittävästi elimmistössä. Reissun loppuvaiheella oli mahdollisuus lähteä paljon puhuttuun mastomäkeen, josta olin viime vuonna 12% noususta huolimatta mielestäni selviytynyt kunnialla. Oli kuuma ja mäki jatkui jatkumistaan. Tuntui että pää kiehuu kypärän sisällä. Tykkäsin silti. Happoa, happoa ja happoa. Ajaminen tuntui yllättävän helpolta, vaikka kampi ei kovin vauhdikkaasti siinä kaltevuudessa enää pyörinytkään. Tiesin jo etukäteen mikä se fiilis on, kun mäen päälle pääsee. Ja sinne päästiin aika helposti! Vuoret on tehty valloitettaviksi ja haasteet rikottaviksi. Hyvä päivä. Kotimatkalle osui vielä 10km pitkä ylämäki, joka sekin rauhallisesti rullaten nousi melko helposti ylös. Kilsat liki 100km, joten tyytyväinen täytyy olla.

Maisemat mastolle noustessa oli henkeäsalpaavat.

Asenne se on mikä ratkaisee hyvin paljon!

Perjantaina oli tiedossa lepopäivä. Aamusta olin suunnitellut käyväni juoksemassa, mutta uni vei voiton. Päivää vietettiin Arezzon kaupungissa shoppaillen ja kahvitellen. Keli oli todella kuuma, mittari taisi auringossa näyttää yli 30 astetta. Päivä siis tallusteltiin kaupungilla ja jalat huusi hoosiannaa kun majapaikkaan saavuttiin. Jostain kummasta löytyi vielä virtaa ja sain hullutettua muutaman kaverin juoksulenkille. Hissukseen mentiin 5km ja uskon sen olleen hyvä juttu seuraavaa ajopäivää ajatellen. Kuonat lähti liikkeelle ja lepopäiväksi kaavaillusta päivästä tuli pieni treenipäivä.

Kaupungissa oli ihana istahtaa alas ja herkutella auringossa.

Lauantaina edessä oli viimeinen ajopäivä. Viikon pisin ja kaunein lenkki oli edessä. Samoja teitä ajeltiin kuin viime vuonnakin. Aurinko paahtoi ja mittari huiteli 27 asteessa. En valittanut, sillä vettä riitti ja aurinkoa olin toivonutkin reissulta. Jalka oli yllättävän kevyt ja silmä lepäsi Toscanan upeissa maisemissa. Kevät oli jo pitkällä ja pellot vihersivät todella kauniisti. Välillä pysähdyttiin tauolle ja matka jatkui. Jaksaminen oli yllättävän helppoa alla olevissa kuvan kauniissa maisemissa. Ikävähän näitä maisemia tulee, mutta kyllä koti on koti <3 Matkaa tuolle retkelle kertyi 108km ja enemmänkin olisin jaksanut helposti ajaa.

Näin oli Toscanan ajopäivät takana. Matkaa kertyi suunnilleen 462km. En olisi uskaltanut edes toivoa niin hyvää viikkoa. Viimeinen puolitoista vuotta on ollut äärimmäisen raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lukemattomia itkettyjä kyyneleitä on vuodatettu. Reissuun täytyy olla siis enemmän kuin tyytyväinen. Henkistä latautumista tapahtui todella paljon. Pyörän selässä oli aikaa ajatella asioita ja miettiä mennyttä vuotta. Itkua pidäteltiin jossain kohdin viikkoa, mutta sekin on tervettä, näin koen. Mitä tapahtuu jatkossa, sitä en osaa sanoa. Nyt on se hetki, kun kropalle pitää antaa hieman aikaa palautua ja sitten hetken päästä ollaan taas valmiita uuteen nousuun, toivottavasti. Leiri antoi hyvän sysäyksen itseluottamukselle, joka on ollut kadoksissa monestakin eri syystä jo pitkään. 

On sellaisia asioita, joiden myötä on opittava olemaan armollinen itselleen. Kroppa on siitä fiksu, että se kyllä ilmoittaa jos jokin osa-alue on pielessä ja itselläni näin on ollut jo jonkin aikaa. Sanotaan, että pienistä puroista kasvaa iso virta ja näin ollen mun monista murheista on kasvanut iso peikko, jota tässä nyt hiljalleen yritetään eksyttää. Mielestäni oikealla polulla ollaan, joten hieman uskallan jo fiilistellä tulevaa, joskin todella varovaisesti. 

Kiitos Toscana ja leirikamut. Mulla oli huikeita hetkiä teidän kanssa ja nauraa sai välillä (usein) maha kippurassa.  Jälleen on yksi kaunis helmi pujotettu mun muistojen kultaiseen nauhaan.

Kuvassa tiivistyy melko hyvin viikon fiilis. Kiitos Villelle kuvasta =)

Matka Toscanan auringon alle alkaa

Viime kerran kirjoittelusta onkin päässyt kulumaan luvattoman kauan aikaa. Tiedättekö sen tunteen, kun ikäänkuin poljette paikoillaan ja ei oo mitään sanottavaa. Odotat sitä fiilistä, että tää on kivaa ja se tuntuu hyvälle. Mä tiiän. Mun treenaaminen on ollut jo vähän liian kauan juurikin sitä ja näin ollen mitään järkevää kirjoiteltavaa ei ole ollut. Nyt kuitenkin pieni tilannepäivitys ennen reissua =)

Terveystilan kanssa on pieniä steppejä otettu eteenpäin. Aloin itsenäisesti ottaa selvää omista veriarvoistani ja etenkin rauta-arvoista. Tänä päivänä kun lääkäreihinkään ei aina ole luottamista. 

Raudan varastoarvot on ollut jo ties miten kauan tyhjillään ja nyt oonkin kiskonut rautaa kaksin käsin! Kontrollikäynti oli juuri tällä viikolla ja ferritiini arvo oli pompsahtanut kivasti ylöspäin. 

Oikeastaan tuo näkyy vasta jaksamisessa ja vireystilan nousussa, mutta muiden oireiden poistumista odottelen enemmän kuin paljon. Lääkäri piti mua kuitenkin onnekkaana, sillä pystyn ottamaan 300mg rautaa päivässä ilman minkäänlaisia haittavaikutuksia ja ennen kaikkea se imeytyy. Oikealla tiellä kuulemma siis ollaan =)

Kovilla sykkeillä treenaaminen on nyt toistaiseksi kielletty, joten Italiaan lähden keräämään kestävyyttä, nauttimaan maisemista ja toivon saavuttavani viikon aikana sisäisen rauhan. Mennyt vuosi on ollut äärimmäisen raskas kaikkine erilaisine tapahtumineen. Ei niistä sen enempää, päivä kerrallaan on porskutettu eteenpäin ja tässä ollaan nyt.

Mites tulevaisuus ja treenit? No,en ole luovuttaja tyyppiä. On sanomattakin selvää, että jos ja kun saan vielä itseni terveeksi ja pääsen normaali treenien pariin, niin todella aion katsoa mihin rahkeeni riittävät. Mennyt 1,5 vuotta on ollut raskasta, sillä en ole tuntenut itseäni urheilijaksi lainkaan. Tää kuulostaa tietty monista oudolta, mutta kun putoat kilpaurheilijasta tavallisen taapertajan tasolle, joka hengästyy jo raput noustessaan, niin on siinä hetken jos toisenkin sulattelemista. Tahto on edelleen kova, joten uskon sen riittävän ja täältä vielä noustaan, kunhan sen aika on. Terveys etusijalla mennään, sillä kahden lapsen äitinä  terveydellä ei ole leikkimistä!

Just Do It!

 Nyt pitää kiirehtiä jo lenkille. Lento lähtee huomenna sunnuntaina aamusta kohti Roomaa ja seikkailu alkaa. Kotiväkeä tulee hemmetin kova ikävä, mutta arki maistuu taas makeammalta, kun on viikon poissa! Palaan koneen ääreen Italiasta palatessani ja kerron miten reissu meni! 

Aurinkoista kevättä kaikille lukijoilleni, kiitos kun ootte ollut mun tukena kaikkina näinä vaikeina aikoina. Arvostan suuresti!

Uskotaan unelmiimme!