Perhe-elämä ja kilpaurheilu

Melkoinen yhtälö, mutta ei mahdoton. Satunnaisesti kuulee kommentteja, että tuo vaan treenaa. Se satuttaa. Sitä pitelee käsissään välillä niin montaa narua, että heikompi ihminen olis heittänyt pyyhkeen kehään jo aikoja sitten. Perheeseen kun kuuluu kaksi pientä lasta, ei todellakaan voi vain treenata. Vielä kun soppaan heitetään yrittäjä aviomies, kuvio vaikeutuu vielä hieman lisää.

Nämä pienet pitää äiskän ahkerana ja ennen kaikkea nöyränä.

Aikataulutusta, miettimistä ja venymistä jokaiselta. Olen monesti sanonut, että jos meillä ei olisi lapsia, olisin treenannut jalat alta jo moneen kertaan. Lapset ovat mun kohdalla siis vallan hyvä jarru. Toki nykyään on jo niin mahtavia juoksukärrysysteemejä, että lasten kanssa pystyy helposti tekemään ainakin kevyitä treenejä. Ja vanhempi likka meillä jo helpostikin fillaroi mun mukana 15km.
Se, mitä tällainen yhtälö aiheuttaa on stressi. En voi treenata silloin kun mulle sopii, vaan treeniajat on mietittävä perheen muiden menojen mukaan. Varsinkin niinä päivinä, kun mulla on tiedossa kova treeni, oon kohtalaisen stressaantunut. Koviin treeneihin antaa itsestään kuitenkin aina enemmän ja niiden toivoo onnistuvan, vaikka kyseessä onkin vain treeni. Sama on kisapäivinä, toki silloin oon superstressaantunut ja se kyllä näkyy ulospäinkin=)
Arkena mun treenit ajoittuu iltapäivän lopuille tai alkuiltaan. Jos olisi mahdollista, treenaisin aina aamupäivällä. Viikonloppuisin tämä onneksi on mahdollista ja pyrinkin tekemään treenit ennen puoltapäivää. Joskus, nykyään kylläkin todella harvoin käyn aamulenkillä. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että jos menen aamulenkille, mun on oltava takaisin kotona viimeistään 6.30 kun mieheni lähtee töihin. Näin ollen mun olisi lähdettävä jo viiden jäljestä ja tämän vuoksi aamulenkkejä en enää kovin usein harrasta. Kummasti aamuviideltä sänky vetää puoleensa.

Välillä pysähdyn miettimään, miten tästä kaikesta selviää, mutta tähän asti ollaan jo tultu ja matka jatkuu. Tavoitteet kasvaa kokoajan. Treenien merkitys kasvaa myös. Jos haluaa pärjätä, on pystyttävä harjoittelemaan kohtalaisen paljon ja laadukkaasti. Lisää aikataulusta ja miettimistä. Tukiverkkojen rakentamista, sitä tämä on, päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Positiivisella ajattelulla pärjää myös melko pitkälle, joskin siihenkään en aina pysty. Stressi ottaa vallan ja tulee käytyä hetkellisesti pohjalla. Aina on ylös päästy ja olen varma, että jatkossakin tulen pääsemään. Treenaaminen on iso osa mun elämää, mutta pieni osa kuitenkin ihmisen elinkaaressa. Perhe on numero yksi!

Joskus pitää pysähtyä ja miettiä miten tulevasta selviää. Asioilla on onneksi tapana järjestyä, tavalla tai toisella!

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mun oma perhe on ihan täysillä tässä touhussa mukana. Lapsetkin tietää miksi äitin pitää käydä treenaamassa. Meillä lapsetkin leikkii jo triathlon leikkejä ja järjestää omia kisoja pehmoleluilla =) Isommalla likalla on myös halu kokeilla kisaamista. Mun aviomies on myös hurahtanut lajiin huoltajan roolissa ihan täysin enkä pysty sanoin kuvailemaan miten kiitollinen oon. Toki käydään myös yhdessä maastopyöräilemässä, silloin kun saadaan siihen mahdollisuus. Huoltajalla on kisoissa ja arjessakin ihan valtava  merkitys. Joku, joka luottaa ja tsemppaa silloin kun oma itseluottamus pettää. Kuopion kisa on hyvä esimerkki. Uinnin jälkeen olin valmis keskeyttämään, mutta muutama sparraus ja itsetunnon pönkitys riitti taistelemaan ja lopputulos oli SM 4. On huomattavasti mukavampaa mennä kisailemaan, kun mukana on joku tuttu henkilö. Joku, joka tietää jo mun ilmeestä tai eleestä mitä tarkoitan tai miltä musta tuntuu. Joku jolle voin kisan jälkeen tilittää ja joka jaksaa kuunnella. Se on ihan valtavan paljon se. Mun toinen puolisko.

Tällaista se elämä noin suunnilleen on. Töitä, treenaamista, lasten harrastuksia ja yhdessäoloa mahdollisimman paljon. Aikatauluttamista, mutta järkevyyden rajoissa. Ketään ei vedetä liian ahtaalle, koska silloin kärsii koko paletti. Ja kuten valmentajani on sanonut, siviilielämä rasittaa enemmän kuin itse treenit. Näin se on. Jos kotona ja arjessa on hankalaa, ei treenaamisestakaan tule mitään ja se ei ainakaan kehitä. Balanssi pitää löytää, tavalla tai toisella <3

Kaikki on mahdollista, kun asenne on kohdallaan!

Palautuminen Kuopion kisasta

Nyt on kulunut reilu viikko Kuopion perusmatkan kisasta ja palautuminen on mielestäni sujunut hyvin. Vihdoin tähänkin päähän alkaa iskostua se tosiasia, että jos haluaa palautua ei voi jatkaa harjoittelua samaan malliin kisan jälkeen. Mitä sitten oon tehnyt?
Heti kisan jälkeisenä sunnuntaina kävin juoksemassa kevyesti 8km, en tiedä oliko siinä järkeä, mutta halusin jolkotella kisajumit ja matkustuksesta aiheutuneet väsymykset jaloista pois.

Maanantaina isomman likan lähdettyä kouluun, nakkasin pikkukaverin pyöräkärryyn ja ajeltiin kirjastolle palauttamaan kirjoja ja lainaamaan kasa uusia. Leikkipuistossa käytiin tietenkin, eihän noi pyörälenkit ilman puistovisiittejä olis mitään =) Matkaa kertyi varmaan huikeat 10km, mutta se oli aivan riittävä!

Tiistaina koululaisen lähdettyä koulutielle, lähdettiin pienemmän kanssa juoksulenkille. Thulen kärryt ovat aivan huiput, koska ne saa pyörän perään, niiden kanssa voi juosta ja talvella niihin saa vielä sukset alle ja päästään ladulle. Juoksenneltiin kevyesti 7km ja käytiin välillä taas leikkimässä ja moikkaamassa muitakin lapsia. Lyhyt lenkki, mutta aivan riittävä varsinkin kun lisäpainoa oli työnnettävänä.

Keskiviikkona päätettiin lähteä vähän pidemmälle pyörälenkille. Keli ei näyttänyt kovin lupaavalta, mutta onneksi me ei olla sokerista. Vettä tuli enemmän ja vähemmän ja onneksi se oli vain äidin rooli kastua. Thulen kärryissä on niin hyvät sadesuojat, että likka pysyi täysin kuivana koko 22km lenkin ajan. On mahtavaa, kun on tuollainen reipas lapsonen, joka viihtyy tuollaisenkin lenkin valittamatta kyydissä. Nähtiin ja ihmeteltiin matkalla lehmiä, kissoja, lintuparvia ja muita luonnon juttuja. Ja tietenkin me käytiin taas puistossa, en ole niin itsekäs, ettenkö ajattelisi lapseni viihtyvyyttä! Lenkin päälle juoksin matolla vielä 5km ja juoksu tuntui jotenkin todella helpolta. Mahtavaa!

Keskiviikko oli siitäkin erikoinen päivä, että iskä lähti reissuun ja edessä oli neljä päivää keskenään lasten kanssa. En ottanut siitä minkäänlaista painetta, sillä oon tottunut olemaan lasten kanssa paljon keskenään. Asenteesta tuokin on kiinni. Lasten kanssa pystyy tekemään ihan mitä vaan, ne ei estä mitään, hieman saattavat hidastaa menoa. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta jätetään tuonnemmaksi =)

Keskiviikon hyvästä fiiliksestä johtuen ajattelin torstaina, että voisin kokeilla jo reipasta juoksua. Isompi kouluun, pienempi kärryihin ja verrytellen kohti mummilaa. Verryttely tuntui jotenkin tosi raskaalta ja olokin oli vähän huono. Päätin kuitenkin kokeilla 5km reipasta. Juoksu lähti kulkemaan yllättäen hyvin ja kilometrivauhti pysytteli 4min pintaan koko ajan. Lenkki meni hyvin ja keskariksi muodostui 4.02min/km. Olin tyytyväinen. Palautuminen oli sujunut ihan hyvin. Likka mummilasta matkaan ja loppuverkalle kohti kotia.

Jes! Tyytyväinen mamma lenkin jälkeen!!

Torstai loppupäivä kuluikin äiskän ja tyttöjen kanssa Tampereella kulkien. Meillä ei ollut kiire mihinkään, ja siksi kierreltiin kauppoja, käytiin kahvilla ja herkuteltiin ihan kiireettömästi. Parasta. Ja taas selvittiin yhdestä päivästä kunnialla =)

Perjantaina olikin vuorossa siivouspäivä ja hieronta. Aamulla ennen kahdeksaa imurin varteen, siitä pölyrätin ja lattiamopin kautta hierojan pöydälle. Jalat oli jumiset, mutta teki silti hyvää ottaa hieronta tähän väliin. Lepopäiväkin tuntui tulevan juuri oikeaan hetkeen. Mulla oli myöskin kaveri hieronnassa mukana, joten hauskat ilmeet ja jutut oli taattu!

Perjantaille olin luvannut lapsille, että vietetään tyttöjen iltaa. Käytiin tekeen pieni kävelylenkki ja nakkasin saunan päälle. Nurmikko näytti siltä, että se oli pakko leikata. Lapset halusivat mennä sisälle leikkimään ja minä jäin nurmikon kimppuun. Sen jälkeen päästiin saunaan ja toiveena lapsilla oli, että katsotaan yhdessä elokuvaa ja syödään herkkuja. Näin tehtiin. Hedelmiä, vihanneksia ja tietenkin karkkia. Ja leffa, jonka lapset saivat valita. Ihana relata, molemmissa kainaloissa rakas murunen. Ja taas kääntyi yksi päivä iltaan ja todettiin, että iskäkin tulee jo huomenna kotiin. Miten nopeesti aika olikaan mennyt.

Lauantaina äiti halusi tulla tyttöjen kanssa ja minä tietenkin käytin tilaisuuden hyväksi ja painelin lenkille. Oli aivan mieletön juoksujalka. Juoksin rennosti 15km ja keskari asettui sinne 4.50 hujakoille. Se on jännää, että joinain päivinä on vaan ihan tajuttoman hyvä kulku. Tuollaisina päivinä toivoo, että sama flow tulisi joskus kisapäivänä, se kuuluisa pöljäpäivä. Sitä odotellessa.

Iltapäivällä lähdettiin ihan extempore tyttöjen kanssa Ellivuoreen harrastemessuille aikaa kuluttamaan ja tietenkin katsomaan mitä kivaa sieltä löytyy. Siellä esiteltiin paikallisia harrastusmahdollisuuksia ja löytyi lapsille paljon kivaa touhuttavaa. Samaan aikaan siellä järjestettiin myös koirien agility kisat ja siellähän me sitten jumitettiin tyttöjen kanssa ja nautittiin auringonpaisteesta. Ihania haukkuleita, jotka olis tyttöjen mielestä kuulemma kaikki voinut tulla meille =) Niin kauan kuin mahdollista, koitamme pärjätä ilman koiraa.

Messuilla pääsi myös maalaamaan hieman erilaiselle piirrustusalustalle

Messuilta tultiin kotiin ja sitten olin luvannut viedä plikat elokuviin. Ihan parasta. Käytiin katsomassa Lemmikkien Salainen Elämä ja hyvä pläjäys oli. Jopa äiskä jaksoi katsoa alusta loppuun ilman kitinöitä. Ilta menikin kivasti uusien koirien kanssa leikkiessä ja iskää odotellessa.

Tytöillä oli omat Buddyt mukana <3

Sunnuntaina olin päättänyt, että vuorossa olisi pyöräilyä. Iskäkin oltiin saatu lauantaina illalla kotiin ja näin ollen ei tarvinnut pohtia lastenvahtiakaan sen enempää. Yksin ei oikein huvittanut lähteä, mutta kaverikaan ei viestiin välittömästi vastannut. Suunnittelin, että jos jaksaisin ajella n.40-50km. Oon nyt viettänyt niin sanottua ylimenokautta, eli treenannut sitä mikä kivalta tuntuu. Ulkona näytti jotenkin kylmältä ja laitoin vaatetta vähän enemmän mitä yleensä. Isäntäkin katteli mun vaatettamista ja taisi sanoa, että mahtaako tulla pieni ylilyönti? Liian monesti oon tehnyt sen virheen, että lähden liian ohuesti liikenteeseen ja nyt pidin pääni. Eipä tarvi palella. Olin just astumassa ovesta pihalle, kun kaveri vastas et heräs just, mutta olis halukas lähteen fillaroimaan. Annoin 30min aikaa ja sitten olisin sen oven takana odottamassa =) Eka kommentti kaveriltani Samilta oli kun näki mut, että onko yöllä satanut lunta? Siis mitä ihmettä...miks kaikki kommentoi mun pukeutumista =) Olihan se tietty melko hauskan näköistä, kun mulla oli ns.talvivarustus ja Sami oli lyhyillä liikenteessä. No, näillä nyt mentiin ja sillä hyvä.

Mulla ei ollut aavistustakaan millainen lenkki ajettaisiin. Toki olis pitänyt arvata, kun Samin kanssa liikenteeseen lähden, et ei sieltä ihan just olla takaisin tulossa. Suunniteltiin reittiä siinä hetken ja lähdettiin ajamaan. Putaja-Suodenniemi-Mouhijärvi-Häijää-Ellivuori-Stormi ja kotiin. Sellainen tiedossa. Putajassa mulla alkoi olla jo niin tuskainen olo, että ensimmäinen pysähdys oli pakollinen. Yks paita välistä pois ja fleece puffikin sai kyytiä, helpotti. Matka jatkui kohti Mouhijärveä ja otettiin siinä matkalla muutama pieni irtiottokin. Häijäässä päätettiin pyssätä veskissä ja kaffeella. Istuttiin hetki ja siitä kun startattiin uudestaan, niin mun oli jalat täysin tyhjät. Kaameeta. Kotiin oli vielä reipas 30km ja vaativaa Ellivuoren reittiä. Energiat alkoi olla täysin loppu, kun kotoa lähtiessäni en tiennyt lähteväni 85km lenkille. Siripiriä poskeen ja hiljalleen alkoi tuntuun siltä, että selviän kotiin asti. Hyvä lenkki takana ja iso lautasellinen ruokaa massuun. Jaloissa tuntui kyllä ehtoolla, että jotain on tullut tehtyä. Seuraavalle piiitkälle lenkille mietin pukeutumiseni hieman erilailla ja otan ihan varmuuden vuoksi evästä mukaan, katotaan onnistunko kun sen aika koittaa.

Pyörätkin sai pikku huilin Häijään Nesteellä

Mielestäni onnistuin melko hyvin klaaraamaan Kuopion jälkeisen viikon. Ei oo väsynyt olo, paitsi eilisen fillaroinnin jäljiltä vähän. Senkin pelastan sillä, että tänään on vietetty lepopäivää. Illalla on lasten vuoro urheilla, kun on kesän viimeiset kesägamesit. Tämä viikkokin otetaan vielä fiiliksen mukaan. Sitten onkin aika istua valmentajan kanssa alas ja miettiä tulevia treenikiemuroita ja tavoitteita. Sen tiedän jo tässä vaiheessa, että Kiikassa ja Nokialla tulen viettämään aikaa ja paljon. Nyt vielä nautiskellaan ja kerätään voimia tulevia koitoksia varten =)

Triathlonkesä 2016 paketissa

Vuosi 2015 oli jo Triathlonin osalta ihan huikea ja tämä vuosi vielä huikeampi. Mitä uskallan toivoa ja odottaa ensi vuodelta? Aloitetaanpa ihan alusta. Sairastelua, sairastelua ja sairastelua. Väliin aina viikon parempi jakso ja hyviä treenejä. Ja taas kipeänä. Antibioottikuureja ja pakkolepoa. Näillä mentiin koko kevät ja alkukesä. Ensimmäisenä kisana piti olla Himoksen SM-sprintti, mutta yllättäen olinkin flunssassa. Se jäi siis väliin. Noh, sitten sairasteltiin ja kunto alkoi näyttää juhannuksen alla hyviä merkkejä. Juhannusaattona kaksi starttia, paikallinen maastojuoksu, joka kulki vaativalla reitillä alle 4min/km. Voitin ja olin tyytyväinen. Siitä muutama tunti ja kohti Ellivuorta ja Tuulin ja Kaitsun luotsaamaa Extreme Triathlonia. Sekin meni hyvin, vaikka lyhyydestään huolimatta oli raskas. Voitin ja olin jälleen tyytyväinen, ehkä tämä tästä. 

Extreme Triathlon ja Vinkin Juhannusjuoksu

Juhannusaattona istuttiin iltaa hyvien ystävien kanssa. Ajoissa nukkumaan ja niin edelleen. Aamulla heräsin aivan jäätävään kurkkukipuun ja totesin, että tästä ei hyvä seuraa. Kipeänä taas ja näin ollen seuraavan viikonlopun Voimarinteen Perusmatkakin sai luvan jäädä väliin. Mulla oli nielutulehdus ja taas kiskottiin antibioottia kohti kitusia. 

Viikko eteenpäin ja vuorossa oli Säkylä Triathlon. Lääkekuuri oli loppunut päivän pari ennen starttia. Uinnissa sain järkyttävän paniikkikohtauksen ja olin jo vähällä luovuttaa. Sain keräiltyä itseni ja nousin järvestä toisena naisena, yli 5min ensimmäisen jälkeen. Pyörä kulki hyvin ja tiedostin melko nopeasti, että saan todella helposti ajettua kärkinaisen kiinni. Näin kävikin ja juoksuosuudelle sain lähteä hyvän etumatkan turvin. Juoksu oli hieman tahmeaa, olisko ollut 4.10min/km. Odotin juoksun kulkevan lähelle 4min vauhtia, mutta lieneekö kovalla helteellä, sekä juuri loppuneella antibioottikuurilla ollut näppinsä pelissä. Maalissa kuitenkin ylivoimaisena voittajana ja hyvällä mielellä =)

Lähes silmät kiinni Säkylässä järvestä kohti T1

Säkylästä palautuminen tapahtui yllättävän nopeasti ja tulevana sunnuntaina oli vuorossa Hämeenkyrössä maisematriathlon. Matka oli sprintti ja sopi sen vuoksi ohjelmaan. Uinti oli 300m ja jotenkin onnistuin räpiköimään itseni toisena järvestä ylös ja ensimmäisenä tullut oli mies. Olin siis nopein nainen. Pyöräily taisi olla n.20km ja sen ajelin kohtuu rauhallisesti. Kova tuuli teki omat tepposensa ja siksi otin vähän iisimmin. Vaihtoon ensimmäisenä, koko porukasta =) Lenkkarit jalkaan ja menoksi. Juoksu tuntui raskaalta, mutta jatkoin vaan sitkeästi eteenpäin vaikka tiesin, ettei siellä ketään ohitettavia ole =) Vihdoin sain juoksurytmistä kiinni ja maalikin jo häämötti 4,7km jälkeen. Juoksuvauhti oli 3.55min/km, joten ei se nyt niin huonosti mennytkään. 

Kiva pikku kisa ja ehdottomasti olen ensi vuonnakin mukana.

Maisematriathlonin jälkeen olikin aikaa keskittyä treenaamiseen. Ihan perusjuttuja ja mahdollisimman paljon uintia. Sitä kävinkin muutamia kertoja tekemässä treenikaverini Samin kanssa. Uintivauhti meillä kutakuinkin sama, niin on helppoa treenata kimpassa. Tutustuttiin samalla tulevan Stormin Teräsmieskisan uintireittiin. Se on meijän oman kylän kisa ja otettiin molemmat osaa siihen. Tehtiin myös yhdessä samalla viikolla todella hyvä pyörä-juoksu vaihtoreeni urheilukentällä. Kisapäivä oli tosi helteinen, mutta se ei juurikaan haitannut. Juoksuosuus oli ehkä ainut, missä helle tuntui liian kuumalta. Stormin kisassa matkat oli 300m-20km-6km. Uinti sujui hyvin, en juuttunut ruuhkaan ja nousin järvestä kolmantena, toisena naisena. Pyörä kulki taas hyvin ja naisten keulapaikka oli taattu. Hyvässä johdossa T2 ja juoksuosuudelle. Kuuma oli. Kieli kuivu samantien kitalakeen, mutta se nyt taisi olla kaikille sama. Juoksu kulki olosuhteisiin nähden ihan hyvin ja voitto irtosi. Sami voitti miesten sarjan. 

Todella tuoreen näköiset voittajat

 Samin yllyttämänä päätettiin lähteä myös Hauhon Jokamiestriathloniin. Sielläkin sprintti. 200m-10km-2,7km.

Uinti oli kamalinta ikinä. Porukkaa ihan törkeesti ja minä siellä isojen äijien keskellä. Uinnin lähtö tapahtui järvestä ja eihän sieltä mitään alkuvauhtia saanut. Startti pamahti ja jäin heti molemmilta puoliltani lähtevien äijien väliin. Ei kivaa. Hirmuinen pärske ja kokoajan jonkun kantapää tai varpaat suussa ;( Onneksi uinti ei ollut pitempi. Ekana naisena kuitenkin järvestä ylös ja kohti T1. Pyörä kulki hyvin ja nyt yritin jopa vähän peesata, kun se oli sallittua. Vauhti tuntui liian hitaalta, onko mun pakko ajella tässä näiden miesten kanssa =) 

Minä siellä miesten joukossa

Loppumatkasta otin keulapaikan, kun kyllästyin huruttelemaan siinä peesissä. Kunnon hapot siis jalkoihin ennen T2 ja sitten kohti lyhyttä, mutta sitäkin raskaampaa juoksureittiä. Se ei sitten ihan lähtenytkään. Pisti ja se hidasti juoksuvauhtia aivan liian paljon. Juoksujalkaa olis kyllä ollut, mutta jostain syystä pistos ei hellittänyt ja sillä kituutettiin maaliin asti. Voitto kotiin silti!

Kisareissu Hauholle oli siis kaikin puolin onnistunut. Jäljellä oli enää Kuopio, josta kisarapsan olinkin siis jo kirjoitellut. Paljon ajatuksia herättää tämä kausi ja varsinkin kun sitä vielä miettii ja pukee sen sanoiksi. Hienoja hetkiä jäi taas muistojen helminauhaan ja uusiin tuttavuuksiin oon saanut tutustua. Siitä oon niin kiitollinen. Ihania tyyppejä, joiden kanssa aion pitää yhteyttä! Hirmuisesti on silti tekemistä vielä. Olenhan raakile tässä lajissa, vasta reilun vuoden touhussa ollut mukana. Aion uida, uida ja uida. Pitää yllä pyöräilyvirettä, jonka olen saanut myös hyvälle mallille tänä vuonna. Paikalliset tiistaitempot ovat tuoneet uutta virikettä pyöräilyyn ja kivahan siellä on ollut käydä ainoana naisena äijiä kirittämässä. Haluan myös, että juoksuvauhti säilyy tai saahan se parantuakin.

Nyt kun syksy alkaa hiljalleen kolkuttelemaan ovelle saa maantiefillari hiljoksiin vaihtua maastopyörään. Mä niin nautin, kun saan ajella mettässä ja yleensä niille lenkeille saa helpommin seuraakin mukaan. Meiltä pääsee kotiovelta mettiä ja metsäautoteitä pitkin Ellivuoreen, joten mikä sen upeampi tapa aurinkoisena syyspäivänä onkaan kuin lähteä kaffeelle Elliin ja takas. Näitä hetkiä odotellessa...

 

Myrskyisä Kuopio Triathlon takana

I did it! Kylläpä oli henkisesti rankka kisa tai oikeastaan jo kisaa edeltävä ilta. Tuijotin säätiedotusta kännykästäni ja ei, se ei muuttunut lauantain osalta miksikään. Pelkäsin jo valmiiksi, mitä kisasta tulee, jos sataa vettä kaatamalla ja tuulee kovasti. Perjantaina noudettiin kisa-alueelta numerot ja haisteltiin muutenkin vähän tunnelmaa. Vettä tiputti silloin tällöin muutaman pisaran.

Kun olisi säilynyt tämä keli, mikä oli perjantaina illalla...

No, lauantai aamu valkeni ja ilokseni huomasin ikkunasta katsoessani, että eihän siellä edes sada. Jes! Aamupalalle mars ja aikani etsittyäni alkoi gluteenittomia leipiäkin löytyä. En siis joudukaan kisailemaan nälissäni =) Siinä samalla kun aamupalaa syötiin, alkoi tuuli yltyä ja sitä vettäkin tulla taivaalta. Pää pystyyn vaan, ei siinä muu auttanut. Eikä sitä nyt niin kovasti vielä tullut, että ajattelin selviäväni varsin hyvin.
Kisakamat päälle ja mietintä siitä, miten ihmeessä tarkenen ajaa fillarilla, jos ja kun tuulee kovaa ja vettä tulee lähes niin paljon kuin taivaalta mahtuu?? Ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja, kisahaalarilla päätin selvitä joten sillä mentiin. Nenän kun sai hotellin ovesta pihalle, saattoi heti todeta että ulkona on ihan he***tin kylmä. Hanskat kädessä ja nenä punaisena painettiin kohti kisakeskusta. Tuuli yltyi ja vettä satoi ihan kunnolla. Ei naurattanut enää yhtään. Kuntosarjalaisten uinti lyhennettiin kylmän veden (+16) ja kovan aallokon takia yhteen lenkkiin. Toivoin, että yleisen sarjankin kohdalla tapahtuisi niin. EI tapahtunut.

Päässä pyörii ajatus, että miten selviän uinnista

Startti paukahti ja sillon mentiin, tajusin heti että tästä ei tuu mitään. Kokemattomuus paistoi heti olemassaolollaan ja otti yliotteen. Välillä rintaa ja välillä taas vaparia. Pelastusveneestäkin joku jo huusi, et onks sulla kaikki hyvin? Juu tosi hyvin =) Sain jotenkin kerättyä itseni ja sinnittelin tyrskyjen seasta itseni rantaan. Milloinkaan en ole sellaisessa aallokossa uinut ja veikkaan ettei kovin moni muukaan. Kuulin jälkeenpäin, että ikäluokkien uinnista oli tuotu monia veneellä rantaan ja leikki oli loppunut siihen. No, minä siis jotenkin räpistelin sieltä rantaan ja kohti fillaria. Kaikki kamat oli täysin märkiä ja tuuli senkuin yltyi. Taisin siinä muutaman ärräpäänkin päästää ja huikkasin isännälle pyörän kanssa juostessani, että v***u mä keskeytän. Sieltä tuli taas onneksi niin hyvää tsemppiä, että sen voimalla lähdin pyörittämään kampia. Märkä tie, ei mun juttu. Päätin että nyt on vaan pakko ajaa ja otan kurvit varovasti. Hiljalleen alkoi selkiä tulla eteen ja aattelin että kyllä tää tästä. Olotilaa ei tosin helpottanut yhtään, sillä kylmyys alkoi kangistuttaa ja jouduin oikeasti taistelemaan jokaisen kilometrin. Pyöräjalkaa oli hyvin, olisin kuivalla tiellä jaksanut polkea paljon paljon kovempaa. Nyt keskari jäi arkuuteni takia ihan onnettomaksi. Tässäkin tuli hyvin esiin se, että tämä rouva on ajellut vain hienolla kelillä ja kuivalla tiellä. Tuli opittua taas uusia juttuja, jotka on laitettava kuntoon ennen ensi kesää.

Olin niin niin jäässä, ja varmasti jokainen muukin kanssakilpailija!

Pyöräosuus tuli selvittyä ilman kaatumisia ja usemman ohituksen tein pyörän aikana. Sanomattakin oli selvää, että kärki oli jo liian kaukana. Juoksu lähti jääkylmästä kropasta huolimatta kulkemaan todella hyvin. Tiedostin heti alusta asti, että vauhti on viime vuoteen verraten paljon kovempaa ja jos pystyn sen pitämään, niin selkää tulee lisää vastaan. Kannustuksia tuli reitin varrelta ja siitä sain lisää puhtia. Juoksuosuus sujui hyvin, keskivauhti oli 4min luokkaa 10km matkalla. Jes. Selkiäkin tuli sen verran vastaan, että maalissa olin 4. Yksi positiivinen osuus Kuopion kisaan.

Loppuajasta lähti myrskyisessä kelissä 7min verrattuna viime vuoteen, joten en voi täysin pettynytkään olla. Voittajalle jäin alle 10min. Se, mitä opin tältä reissulta, oli se että uida täytyy ja paljon lisää. Uimaan on mentävä myös silloin kun myrskyää! Ja sama pätee pyörään. Keli kuin keli, niin mentävä on. Juoksu kulkee ja siihen olen tyytyväinen. Kokonaisuudessaan reissu kasvatti henkisesti todella paljon. Keskeytys oli lähellä, mutta onneksi en antanut periksi! Sisulla selviää ihan mistä vain! Sain myös uusia tuttavuuksia, mikä on näiden reissujen parasta antia. Huolto pelasi enemmän kuin hyvin ja iso kiitos siitä <3

Nyt otan rennosti muutaman päivän ja palauttelen itseni sekä henkisesti että fyysisesti. Nälkää on vaikka miten, mutta nyt on maltettava hetki ja hyökättävä uudelleen reenien pariin kunhan kroppa niin ilmoittaa. Haluan kehittyä ja menestyä, se on sanomattakin selvää!

Tempoilua myrskyssä ja rimpuilua hierojan pöydällä

Tiistaina kävin ottamassa vielä viimeiset hapot jalkoihin ennen Kuopion SM-kisaa paikallisessa viikkotempo ajossa. Asutaan korkealla mäellä ja katselin ikkunasta, että tuulee ihan kivasti, päätin silti mennä. Ei tarvinnut montaa sataa metriä kotiovelta polkasta, kun tajusin, että keli on ihan järkyttävä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ajaa lepuuttajilta. Tuuli heitteli mua ja fillaria siihen malliin, että ajattelin jo että heitänkö samanlaiset pannut kuin Rion Olympialaisissa naisten kärkikuski. En onneksi heittänyt. Pelipaikalle oli uskaltautunut kaksi hurjinta kuskia =) Aikaa ei tietenkään tuolloin pystynyt ajamaan, kun suurin osa energiasta kului siihen, että pysyy asfaltoidulla tiellä ;) Omasta ennätyksestäni jäin alle minuutin, johon olen silti ihan tyytyväinen, koska ajoin vielä pystystä. Tärkein kuitenkin saavutettiin hyvinkin helpolla, eli hapot tavoitti meikäläisen jalat melko nopeasti ja pienoisesta jännityksestä johtuen koko kroppa taisi saada osansa noista hapoista =)

Kohtalaisen tyytyväinen kuski tempon jälkeen

Tempopaikalta nopiasti kotiin ja lenkkarit jalkaan. 3km reipasta juoksua, ei missään tapauksessa hapottavaa. Kivasti kulki, enkä joutunut repimään yhtään. Kello näytti keskariksi 3.50´/km, joten olin viimeiseen kovaan treeniin enemmän kuin tyytyväinen. Palautusjuoma nassuun ja kunnon venyttelyt ennen seuraavan päivän hierontaa.

Hierojalla siis eilen ja kuten aina, jälleen kiemurtelin hierojan pöydällä jumisten jalkojeni kanssa. Venyttely ei ihan kuulu vahvuuksiini ja siinäkin yksi parannuksen paikka tulevien kuukausien aikana. Mukanani mulla oli pienempi tyttöni, joka hieman ihmetteli äiskän kieppumista pöydällä. Muuten tuo pikkuihminen käyttäytyi kuin ihmisen mieli, joten lastenkin kanssa tuo lysti onnistuu.

Nyt on lähes kaikki voitava ennen Kuopiota tehty ja huomenna startataan kohti pelipaikkaa. Toivon maltillisia aaltoja Kallaveteen ja voimakkaita käsiä. En myöskään tahtoisi taivaalta satavan vettä. Enkä tahdo kovaa tuulta, vahvoja pyöräjalkoja kyllä toivon. Juoksun osalta toivon, että tossu söisi asfalttia ja hiekkaa ahneesti. Ehkä liikaa toiveita, mutta ilman toiveita tää olis liian tylsää =)
Nyt kerätään voimia ja tankataan =)

Blogin aloitus

Pitkään on mielessä pyörinyt asia, jonka nyt vihdoin sain puserrettua ulos. Eli tämä blogi. Sitä en osaa sanoa, miten usein tänne kirjoittelen, mutta aika näyttää =)

Olen siis 32-vuotias kahden tyttölapsen äiskä sekä vaimo mun mahtavalle aviomiehelleni! Liikkunut olen koko ikäni, tavalla tai toisella, mutta enimmäkseen juosten.

Triathlon on ollut mun elämässä nyt noin vuoden mukana ja vienyt todellakin mennessään! Nuorempana juoksin kestävyysmatkoja maajoukkuetasolla, mutta kipinä pelkkään juoksemiseen hiipui vammojen ja muiden asioiden myötä. Ja juoksu pelkästään oli aika tylsää...
Sanomattakin on siis selvää, että juoksu on näistä kolmesta lajista mulle se omin ja vahvin. Selkeä heikoin lenkki on uinti, joka sekin on kyllä viime vuodesta kehittynyt valovuoden eteenpäin. Nyt sitä voi jo jotenkin kutsua uinniksi ;) Pyöräilijänä olen myös melko vahva, lieneekö juoksutaustalla siinäkin oma osuutensa.

Edustan Nokialaista TriathlonTeam226 seuraa. Luonnollinen valinta mulle, koska se oli lähin Triathlonseura. Huikeaa porukkaa, joka otti omakseen ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Jos joskus on ollut paha mieli harkkoihin mennessä, ei takuulla ole tarvinnut huonolla mielellä kotiin lähteä.

Harjoitteleminen ei aina ole kovin yksinkertaista, kun perheessä on kaksi lasta, joista toinen harrastaa yleisurheilua, hiihtoa ja talvella laskettelua. Lisäksi mies on yrittäjä, jonka työajat saattaa päivä toisensa jälkeen venähtää ilta myöhään. Hienosti ollaan silti selvitty, vaikkakin aikataulutusta ja isovanhempia on tarvittu enemmän tai vähemmän. Tässä ollaan siis nyt.

Oon saanut jo nyt nauttia jonkinlaisesta menestyksestä, tosin mitään suurta en ole vielä saavuttanut. Kivoja pieniä kisoja ja muutamia vähän isompiakin karkeloita on jo viimeiseen vuoteen mahtunut. Täytyy tosin sanoa, että ilmaiseksi ei ole mikään tullut. Treenaan melko paljon, kun aikataulut sen sallivat. Tää on mun elämäntapa. Nälkä kasvaa syödessä ja tavoitteet sen myötä. Kunhan tästä kesästä selvitään, on ajatuksissa jo seuraava talvi ja kesä. En tee tätä ainoastaan siksi, että tykkään liikkumisesta vaan olen kilpailunhenkinen ja haluan myös menestyä.

Näin alkuun saattoi tulla hieman sekava teksti, mutta alku tuokin. Ensi viikonloppuna taistellaan Kuopiossa Olympia matkan SM-mitaleista ja siellä mittelöissä myös minä olen mukana. Katsotaan mihin rahkeet riittävät =)